Powered By Blogger

11.9.2021

Uutta kohden

No niin, vaihdetaan vaihde välillä hieman iloisemmalle vaihteelle.

Nyt on alku kesä ollut tapahtumia täynnä ja siinä samassa moni asia on muuttunut nopealla tahdilla.

Ensimmäisenä ja suurena tapahtumana on muutto. Olemme jo vuosia miettineet oman kodin ostoa. Tänä keväänä otimme taas pitkästä aikaa yhteyttä pankkiin ja kyselimme olisiko jo aika meidän saada laina ja se irtosi ilman suurempia koukeroita nopeasti. Siinä samassa me aloimme katsella uuden kodin paikkaa, joka oli kyllä jo päätetty.

Vantaan rajan takana sijaitsi houkutteleva Nurmijärven kunta ja sen Klaukkalan taajama. Sieltä löysimme varojamme ja tarpeita täyttäviä vaihtoehtoja pari kappaletta.

Ensimmäinen asunto oli kuvien ja esitteiden valossa hyvä kohde, joka sijaitsi myös Helmin mahdollisen tulevan koulun vieressä, mutta käynti kohteessa ei vastannut yhtään odotuksia. 

No ei muuta kuin seuraavan asunnon välittäjään yhteyttä ja näyttö toteutui todella nopeasti. Tämä asunto isossa talonyhtiössä sijaitseva rivari kolmio, joka oli niin hyvä että teimme siitä ehdollisen tarjouksen. 

Mutta, mutta, niin taas herra kohtalo iski siinä kohtaa kyntensä peliin. Pankki vaati tätä kohteeseen 5000€:n lisä omarahoituksen, jota meillä ei tietenkään ollut, joten tämä kauppa karahti karille.

Kävin saman päivän illalla oikotien sivuilla uudestaan katsomassa tarjontaa ja kas, uusi rivari kolmio oli ilmestynyt sinne. Soitin seuraavana päivänä välittäjälle että olisiko mahdollista katsastaa mesta? No sinä päivänä oli näyttö klo 18.00, mutta silloin olisin töissä, niin oli pakko sopia oma näyttö seuraavan viikon tiistaiksi. Oli siis perjantai ja viikonloppu tulossa. Soitin Saritalle että tälläinen on sovittu ja siinä samassa tuli mieleen että miksi en kysynyt sopisiko näyttö mahdollisesti aiemmin!? 

Soitin siis uudestaan välittäjälle, joka sanoi että tottakai koska asunto on tyhjä. 

Ja enempiä selittelemättä tämä oli se oikea ja tähän myös pankki oli valmis antamaan rahoituksen! Teimme tähän asuntoon tarjouksen samantien joka myös meni läpi.

Toinen oikealta on meidän


Olin jo miettinyt muuton yhteydessä etsiä uutta työtä, joten avasin samana viikonloppuna mol.fi sivut ja katsoin Nurmijärven alueen tarjonnan. Eteen tuli paikka joka haki kolmea logistiikka työntekijää, joten täytin tämän hakemuksen jonka haku loppuisi seuraavana tiistaina.
No kas kummaa, tiistaina tuli soitto oudosta numerosta johon vastasin. Ja sieltähän tuli kysymys, että pääsisitkö tulemaan haastatteluun. No tietysti pääsen.
Viikko soitosta marssin haastatteluun ilman minkään näköisiä todistuksia tai muita, koska meillä oli muutto käynnissä. Tästä sanoin heti suoraan ja vastaus oli että ei ongelmaa. 
Haastattelu oli ryhmähaastattelu, jossa oli mun lisäksi 2 muuta ja toinen ryhmä oli myös tulossa. Haastattelu meni vähän omasta mielestä ohi. ☹️
Haastattelija sanoi että ilmoittavat mahdollisesta palkkauksesta viimeistään perjantaina. 
Palasin remppaamaan kämppää hieman sillä mielellä että tulihan käytyä. 3 tuntia myöhemmin tuli puhelu, jossa kerrottiin että onneksi olkoon, päätimme palkata sinut meille. 😱

Joten nyt vaihtui kerralla asuinpaikka sekä työ ja täytyy sanoa että elämä on jotenkin helpompaa ja hauskempaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uutta vuotta vaan perkele!

 Heipä hei vaan. Tämä vuosi piti alkaa kertomuksella kuinka sydänsairas tyttö murtaa rajoja mannerten välisellä lennolla ja pitkällä ulkomaa...