Jos nyt jaksan viel tän yhden mäen yli

Mistä alkaa purkamaan sitä solmua päästä, joka sinne on viime viikkoina kietoutunut?
No vaikka siitä, että nyt tämä kaiken maailman oireiden kanssa painiskeleva ukko sai vihdoin 3:n kuukauden odottelun jälkeen tietää, jotta alkuperäistä vaivaa tullaan hoitamaan CPAP-laitteella.
Mutta, mutta..
Pienenä moukarina otsaan tuli se tieto, että koska en tätä kyseistä hoitoa tarvitse suoranaisesti ammatillista syistä, niin saan odottaa hoidon aloitusta vain vajaat 4-5 kuukautta!
Siis mitä helvettiä?

Pakkasessa piristyy hieman, kun paleltaa niin pirusti 😬😴

Tähän kaikkeen lähdettiin siksi koska mulla oli sydän oireita, mutta tutkimusten jälkeen nämä olivat kardiologin mukaan väsymyksen aiheuttamia.
Ja väsymyshän ei millään tavalla vaikuta omaan työhön, kunnes yhden kerran ajan esim. trukilla jonkun yli tai tiputan 2000kg painavan puunipun jonkun niskaan!?
Tai sen kerran kun satun olemaan ainoa, joka pystyy lähtemään firman pakulla viemään tuhannen kilon kuormaa asiakkaalle..  Ja ajan sitten tällä kolmen tonnin yhdistelmällä jonkun vaikka suojatietä ylittävän päiväkoti ryhmän yli? Väsymyshän vastaa samaa kuin promillen känni.
Kuka tämän vanhingon sitten korvaa? Ja syynä se, että tämä on vain resurssi kysymys.
Tai se, että näkö on yhtäkkiä huonontunut aivan silmissä ja on tällä hetkellä sen verran heikoissa kantimissa, että toisella silmällä en näe lähelle tai kauas, lasien kanssa tai ilman..

Tässä kohtaa mä joudun ikävä kyllä kysymään, että minkä helvetin takia me niitä veroja maksetaan, jos veronmaksaja ei saa hoitoa vasta kun on makaamassa sairaala pedillä tai kenties vielä jossain sitäkin pahemmassa paikassa!? Jolloin hoito on sitten jo liian myöhäistä.
En ole vähään aikaan verojen maksusta pitänyt meteliä,  koska tytär saa verorahoilla maailman parasta hoitoa. Mutta nyt on pakko kysyä mistä kaikesta me sitä maksetaan ja miksi.

Tässä asiassa ei ole kysymys vain yhden ihmisen elämästä, vaan tässä vaarantuu jo perhe-elämäkin, kun jatkuva väsymystila saa pienetkin vastoinkäymiset tai sananharkat tuntumaan samalta kuin olisi nousemassa Mount Everestille myrskyssä! Myös perheen jaksaminen on kovilla, kun en itse jaksa tehdä kotona mitään ja kiukuttelen turhasta (tai ainakin todella helposta) kaikista rakkaimmilleni. Jääköhän vaimo burnout lomalle sitten kun itse pääsen kuntoon?!?

Ja tästä pääsemme siihen toiseen asiaan joka on viimeaikoina mietityttänyt ja saanut sapen kiehumaan. Se liittyy tyttöön ja hänen hoitoon, josta olen mielelläni maksanut oman osan veroeurojen muodossa.
Kun olemme typyn syntymän jälkeen nähneet pitkään sairaala elämää, niin on ikävä sanoa että vaikka saimme monen mutkan kautta hienon uuden sairaalan lapsillemme, niin tämä on kaikkea muuta kuin toimiva.
Vaikka vanha sairaala oli ahdas ja huonossa kunnossa, siellä oli viihtyisää olla koska tunsi, että kaikki apu oli lähellä ja osastojen välinen informaatio oli toimivaa ja asiallista.
Toisin kuin viimeaikoina kun olemme saaneet vierailla uudessa lastensairaalassa. Siellä on päällimmäinen tunne ollut, että olet yksin ja osastojen välinen yhteydenpito on huonoa -välillä jopa ulkopuolisena katsoen vihamielistä!?
Mutta tähän ei ole kuin yksi syy ja se on johto, joka ei jostain syystä halua kantaa vastuutaan? Johdon mukaan kun henkilökunnalla on vain TUNNE siitä ettei homma toimi.

Viimeinen niitti oli kun tyttö oli tossa eräs viikonloppu yli 40 asteen kuumeessa ja sen johdosta oli syytä ottaa verikokeet, jotta selviäisi mistä moinen kuume johtuu. Mitään muuta oiretta ei kuumeen lisäksi ollut ja moinen lämpö rasittaa vajaasti toimivaa sydäntä melkoisesti.
Joten tämän takia otettiin verikokeet, mutta kolmen pisto kerran jälkeen kun näyte oli saatu selvisi, että oli otettu väärät näytteet.
Tämä tilanne on niin absurdi, että täytyy lainata suoraan vaimon tekstiä
” Ei mee putkeen 😂
Ensin mentiin aamupäivällä labraan terveysasemalle, mut selvis että näytteet onkin sellaisia mitä tarvii ottaa sairaalassa. No ajeltiin ULS:n. Kolme kertaa joutuivat pistämään, kun veri jotenkin hyyty.
No, pari tuntia siitä soittaa sydänhoitaja, että labra on ottanut väärät näytteet 🤦🏼‍♀️😅 Eli ei muuta kun autoon ja takas... Ja ihan yhtä putkeen meni reissu nro 2 myös 😂🙈  Otettiin sydänhoitajan ohjeesta päivystyvuoronumero labraan, kun oli labrasta se kehoiteta ottamaan.
No meidät kutsutaan sisään, niin joku nainen rupeaa raivoamaan labrahenkilökunnalle että me tultiin vasta ulko-ovesta että me ei mitään päivystyspotilaita kyllä olla että me vaan haluttiin ohittaa heidät 🙄 No saatiin suoninäyte otettua hienosti ilman itkuja (❤️)  ja labrahoitaja sanoo, että yksi näyte (influenssa) on imunäyte. He ei labrassa niitä ota, et täytyy olla sairaanhoitaja. Ne otetaan päivystyksessä, menkää sinne ja kysykää siitä ilmoittautumisesta et mihin menette. No mennään sinne ja ne ihmettelee että niin mistä ne tullaan ja kuka sinne käski. Selitin että kardiologin pyynnöstä ollaan tultu labraan ja labra käski meidät sinne. Ei ota Helmin tietoja vaan käskee koputtelemaan hoitajan oveen päivystyksessä. Käydään koputtamassa sinne päivystykseen, missä siis kaikki terveyskeskuspäivystys potilaat pöpöineen (Missä meitä ei yleensä edes hoideta, vaan suoraan sairaalapäivystyksen puolella missä ei tarttuvat taudit niin jyllää). Hoitaja sanoo pyytävänsä hetken päästä, käy jossain ja sanoo et joo kutsun teidät kohta. Sanon että ei me kyllä olla missään siellä päivystyslistalla ja annan Helmin kelakortin.
-Pakkohan teidän on olla
-Ei me olla, kun ei me olla päivystyksestä tultu vaan labrasta
-Siis miten niin? Kuka teidät on labraan käskenyt?
Selitän taas saman litanian.
-Siis ei päivystys mikään labra ole! Me ei mitään osastojen juoksupoikia olla!
Ja ovi paiskataan kiinni 🙈
Menee hetki ja hoitaja tulee ulos, että hän menee nyt selvittämään tätä asiaa.
-Meillähän tämä asia ei nyt millään kuulu enkä ymmärrä miksi te täällä olette.
-No koska tänne meidät käskettiin ja tiedän kyllä että ette ole labra ja hiukan ja ihmeteltiin tätä itsekin.
Hoitaja käski odottamaan, et hän selvittää. Helmi siinä vaiheessa jo alahuuli väpättäen kysyy että eikö me äiti päästä kotiin ollenkaan jos ne ei saa sitä näytettä otettua. 😔❤️
Hetken päästä hoitaja tuli takas että joo takas labraan vaan ja saatto meidät sinne. Huikkasi vielä sille labrahoitajalle että jätinkin teille Helmin kelakortin. Labra sanoi sille ”ei me mikään toimisto olla” 🙈

Tässä kohtaa oli siis ajettu yli 100km kodin ja sairaalan väliä (3 kertaa edestakaisin, ajomatka noin 18km suuntaansa) ja käyty labrassa kolme kertaa, pistetty 4 kertaa ja otettu nielunäyte kaksi kertaa yhden ja saman lähetteen vuoksi. Matka on myös älyttömän pitkä todella sairaalle ja väsyneelle lapselle, eikä bensa ole mitenkään halpaa nykypäivänä.

Onko sinne labraan taas pakko mennä? 😢

Myöskään mahdollinen henkilökunnan huono työilmapiiri ja epäammattimainen käytös ja asiaton puhetyyli ei missään nimessä saisi näkyä potilaille. Ei potilaisiin kohdistuva, eikä myöskään osastojen välinen keskinäinen tiuskiminen saa olla osa Uuden Lastensairaalan toimintaa. Mitkään "Tämä ei ole mikään labra" ja "Tämä ei ole mikään toimisto" kommentit ei kuulu työpaikalle, eikä missään tilanteessa asiakkaille.

Aikuinenkaan ei saisi tälläistä kokea, saati sitten lapsi; kipeä vakavasti sydänsairas lapsi vielä vähemmän!

Hoitajat ovat lähtökohtaisesti aina olleet todella mukavia ja ystävällisiä meitä kohtaa. Mutta, että tulevaisuudessa muut välttyisivät tälläiseltä ramppaamiselta, rahan menetykseltä ja mielipahalta, niin ihan peruskäytännön asiat olisi syytä käydä yksiköissä läpi vaikka kertauksen vuoksi. Jos kyseessä olisi ollut esim. bakteeritulehdus, joka olisi vaatinut välitöntä hoitoa, olisi seuraukset voineet olla kohtalokkaat.

Tämän jälkeen tulee kysymys, että olenko minä käyttänyt niitä veroeuroja hienoihin puitteisiin, vai hoidon parantamiseen?

Terapiaa osa 2

Lähdetään purkamaan edellistä.

Mennyt viikko on ollut kokemuksien kannalta todella antoisa, silmiä avaava, mutta myös omalta osaltaan todella rankka ja haavoja avaava. Se että on nähnyt monta sydäntä särkevää tarinaa ja näitä kertoneita kyynelehteleviä vanhempia, on laukaissut myös itsessä sen ehkä jo takana olevan huolen!?
Kun katsoi muutamia vanhempia ja siis etenkin henkisesti uupuneita isejä ja heidän kertomia tarinoita, niin ei voinut olla miettimättä omia tunteita tuossa tilanteessa. Ja se teki tapahtumasta vielä kovempaa kun näki sen isän kyynel silmässä lähes hajoavan siihen paikkaan ja vaikka itsellä tilanteesta on todella paljon kokemusta, niin mikään ei kouluta tapaamaan sitä ihmisrauniota, joka edessäsi on ja kuinka häntä lohduttaa.

Se että voi kertoa kokemuksista ja olla henkisenä, tai fyysisenä olkapäänä ei aja sitä asiaa jota tuossa tilanteessa tarvitsisi. Mutta mikä tämä tarvittava apu silloin olisi? Sitä mä en ainakaan tiedä!
Mutta tätä samaa olen miettinyt monta kertaa ja tämän toin myös kurssilla esiin, eli vaikka itsellä on joku jolle kaikki kertoa, niin puuttuu se joka todella tietää mitä taistelua tämä kaikki on. Siis mitä tehdä juuri silloin kun tekisi mieli kuristaa tuo huutava, vastaan väittävä kakara ja kun tämän ajatuksen omaavana tekisi mieli juosta junan alle!?
Ja kuinka moni ihminen voi kirkkailla silmillä väittää ettei ole koskaan miettinyt, että mikä olisi helpoin tapa hävittää se huutava kersa jonka kiljunta saa korvat vuotamaan verta.
Mutta huomio, että vain miettimään, eikä tekemään.

Koska mieli on eri asia kuin se mitä teet.
Monen ajatukset ovat synkkiä, mutta onneksi harva niitä tuo toteen.

Eli siis kokonaisuutena tämä viikko on ollut elämäni vaikeimpia, mutta myös antoisimpia.
Mun on aina ollut vaikeata tutustua uusiin ihmisiin, mutta menneellä viikolla on saanut huomata jotain perinteisestä poikkeavaa, tämäkin sisäänpäin kääntynyt ihmisjäänne on saanut helposti uusia ihmiskontakteja ja ei ole tarvinnut istua aivan tuppisuuna, vaikka normaalisti vietän kauan aikaa taka-alalla tarkastellen tilannetta ja ilmaisen itseni vasta kun parhaaksi sen näen.
Nyt on siis ollut todella helppo samaistua porukkaan ja puhuminen ollut jopa helppoa, sekä luontevaa.
Tämä on saavutus mieheltä joka ei alunperin puhunut kuin pakon edessä ja äärimmäisessä humalassa.
Eipä sillä, olen kyllä tätäkin kirjoittaessa hieman juoneena, mutta olen huomannut jotta tekstiä tulee helpoiten tässä tilassa.

Joten keskitytään enemmän tekstiin, eikä sen tuottajaan.

Kysymys kuuluu siis kuinka kertoa kaiken toivon menettäneelle ihmiselle, että kaikki ei ole vielä menetetty ja tulet saamaan apua. Mutta milloin ja miten?
Miten tämän mustan möykyn saa pois itsestään?
Ja miksi ihminen ei voisi sanoa vain, että miksi kaikki on niin saatanan vaikeaa?
Helpottaako tämä ikinä?

Muistakaa tämän kaiken keskellä itsenne. ❤️

Terapiaa

No niin, taas on aikaa mennyt viime tekstistä. Ei ole vain ollut yhtään ylimääräisiä voimavaroja reservissä, töihin paluu on syönyt kaiken virran, joka on todella vähissä.
Turkin reissun jälkeen jatkoin samaa puoltapäivää duunissa, jota olin ennen lomaa jo viikon tehnyt.
Täysiaikainen työnteko piti jatkua jo pari viikkoa sitten, mutta lääkärin kanssa pähkäily johti siihen, että turha lähteä töihin rimpuilemaan, kun jo 20 tuntia viikossa on yhtä tuskaa.
Osasairauspäivärahaa jatkettiin marraskuun 10. päivään saakka, eli viikko eteenpäin siitä, kun mulla on aika keuhkopolille, josta saa toivottavasti heti sen laitteen ja sitä kautta helpotusta!?
Duunissa on siis alku viikko mennyt vielä jotenkin, mutta viimeistään torstain jälkeen ukko on ollut kuin junan alle jäänyt.
Mitään muuta ei ole jaksanut töiden lisäksi tehdä kuin nukkua ja se saa hieman jo liikkumiseen tottuneen pään sekoamaan ja vitutuksen nousemaan.
Ja se saa aikaan sen, että esim. töissä jos joku tulee vaikka vinkumaan, että "kyllä teillä on huono laatuista puuta, tai muuta sontaa", tekisi mieli sanoa sille, että tuolla on portti! Suksi vittuun! HUOH

Tällä viikolla tulimme, kelan tukemalla tytön kuntoutus "lomalle" Kankaanpäähän. Tänne tuli myös 5 muuta sydän perhettä.  2 perhettä oli joutunut perumaan tulemisen erinäisistä syistä.
Nämä kaksi olisivat olleet myös HLHS perheitä. Nyt kaikki muut olivat muun diagnoosin saaneita.
Voi sanoa, että me olemme tapaamisen pioneereja, koska muilla tarinat olivat  paljon tuoreempia ja lähemmässä muistossa.

Sydän perheiden taidonnäyte laavulla.

Näiden tarinoiden kuuleminen oli todella rankkaa, niinkuin oli myös niiden kertojille. Mutta se on todella tärkeää ja hienoa, että tuon kaiken pystyy kertomaan, eikä jätä sitä kasautumaan sisälleen, niinkuin itse ensin tein.
Nämä tarinat nostivat tunteet pintaan ja saivat myös itseni muistamaan kaiken minkä olemme kokeneet ja mistä kaikesta olemme selvinneet. Eli monta haavaa aukesi ❤️
Tänään myös keskusteltiin isä porukassa fiiliksistä ja taustoista, sun muusta. Tälläinen keskustelupiiri oli myös itselle ensimmäinen laatuaan ja ihan mukava. 😊
Huomenna on tarkoitus mennä ohjatun toiminnan jälkeen muiden perheiden kanssa laavulle paistamaan makkaraa ja jakamaan fiiliksiä... 🔥

Tällä reissulla on nyt jo saanut tuotua tietoa esille, josta moni muu perhe ei ollut edes kuullut.

Aurinkoa, lepoa ja pronssihäät

Täällä Turkin kuuman auringon alla on nyt ladattu akkuja suomen synkän ja pitkän syksyn, sekä talven varalle. D-vitamiinia on saatu kyllä roppakaupalla ja villahousuja ei ole tarvinnut. Lämpöä on ollut päivisin 30-33 astetta ja öisinkin 22-25.

Kyllä tarkenee tiirailla vuoria, jossa kuulema asuu vuorikarhuja 👧🏼😂

Päivät vietetään altaalla uiden ja aurinkoa palvoen. Eritoten tyttö on viihtynyt altaassa niin hyvin, että sille kasvaa kohta evät. 😂
Uskaltautui toisena päivänä tulemaan jo aikuisten altaaseen. Siitä päivä päivältä kokeneempana kohta hyppeli laidalta altaaseen ja uiskenteli pitkiä matkoja yksin, kellukkeilla kylläkin.
Kaikki allas-alueen mummelit tyttö jututteli moneen kertaan ja yritti saada muista pienistä lapsista seuraa, mutta eivätpä noi oikein suomea ymmärtäneet.

Vesipeto vauhdissa.

Pari kertaa ollaan käyty myös meressä uimassa ja oli muuten lämmintä vettä. Merellä käytiin pyörähtämässä myös Aurinkomatkojen ilmaisella risteilyllä maisemia katsellen, joka tehtiin Ravintola Yukselia pitävän Alin omalla veneellä.

Iltaisin kun ilma hieman viilenee (siis lämpöä enää noin 25), ollaan kierrelty kaupungilla ja käyty syömässä hyvää ruokaa, se kyllä näkyy vyötäröllä! 😱

Eräänä iltana kävimme viettämässä turkkilaista iltaa, syöden paikallista ruokaa ja katsellen esitystä.
Hienoa oli, vaikkakin meteli oli kova. Typykin jaksoi hyvin ja pääsi tanssimaan, sitä kun rakastaa.

Turkkilaisen illan paras ja kaunein napatanssija.

Parina iltana käyty pyörähtämässä Grand Bazaarissa ja on muute suuri ja sokkeloinen. Ja sitä
”merkkivaatteiden” määrää, jota siellä tyrkytetään... Mutta tätä varten paikalla pyörii paljon niinsanottuja turistipoliiseja, jotka pitävät huolen ettei myyjät käy liian tuttavallisiksi ja eivät yritä vedettää hyväuskoisia.
Muutama miinus täällä on ollut, se että jalankulkijoita ei paljon väistellä ja kunnioiteta. Ja sitten toi ihana rukouskutsu monta kertaa päivässä, mutta se kyllä oli tiedossa.

Lomalle sattui myös meidän pronssihääpäivä, jota vietimme perheenä käyden syömässä hyvää ruokaa ja katsellen kauniita maisemia.

Helmin ottama hääpäivä potretti, johon asetteli meidät ammattimaisesti itse.

En tullut edes ajatelleeksi, että Turkin WRC-osakilpailu käydään osin meidän reissun aikaan.

Paikallinen hotellin omistaja ja ”Suomi” baarin pitäjä järjesti, että pääsimme hakemaan nimmareita ja  katsomaan ensimmäistä erikois-koetta. Oli muuten ensimmäinen MM-ralli koskaan jota olin katsomassa. Tapahtuma oli hieno ja ainut kertainen, vaikka meteli ja väenpaljous oli vähän liikaa.

Lopeta iskä, mä en kestä!

Tässä nimmaria kirjoittaa Jari-Matti Latvala.

Siellä menee rallin toiselle sijalle yltänyt Esa-Pekka Lappi etapilta toiselle.

Lämmintä siis oli ja D-vitamiinia on tankattu auringon voimasta yllin kyllin.
Nyt ollaan takaisin kotona ja huomenna alkaa harmaa, kylmä ja sateinen arki, joka jatkuu töiden merkeissä siis puolella päivällä seuraavat 4 viikkoa.
Tällä pitäis siis jaksaa sinne marraskuuhun saakka, että saa sen CPAP-laitteen.
Katsotaan miten äijän käy!?

Aina voi kuvien kautta palata näihin näkymiin ja tunnelmiin, jos meinaa ahdistaa.....

Kuntoutusta

Työterveysneuvottelu on nyt takana, johon mun lisäksi siis osallistui, työpaikkalääkäri, henkilöstöpäällikkö ja kauppias. Siellä kerrattiin tilanne ja tulimme siihen lopputulokseen, että tämän ukon täytyy jatkaa työntekoa hetken aikaa puolikkaalla päivällä. Eli viikossa työnantaja maksaa 20:stä tunnista ja Kela toisesta puolikkaasta.
Eli rahallisesti tule olemaan aivan helvetillisen tiukkaa, mutta jospa tämä auttaisi, ennenkuin saa oikeaa hoitoa!?
Tätä jatkuu nyt ainakin alkuun 6 viikkoa, josta olen yhden viikon jo tehnyt ja vaikeaa oli. Mutta onneksi samaan saumaan sattui viikon kesäloma ja Turkin matka, jolla nyt olemme...

Tytön eka etelän matka alkaa

Kumpi jännittää enemmän?

Yksi viikko töitä puolella päivällä takana, eli 20 tuntia tiukkaa toimintaa ja sitä on myös riittänyt 🤦‍♂️

Voi luoja, ota minut! 😂👴🏻

Töissä kiire jatkuu aivan samalla mallilla kuin ennenkin, vaikkakin pientä vuodenaikaan liittyvää hiljenemistä on ilmassa.

Mutta ei tässä tekstissä enempää sitä.

Keskitytään olennaiseen, eli toipumiseen joka on jo alkanut.

Matka näin pienen sydänsairaan, ylivilkkaan lapsen kanssa alkoi melkein pahimpaan mahdolliseen aikaan, eli kello 21.35.🤦‍♂️

Lähdössä ei ollut mitään hässäkkää, joten matkaan päästiin jopa etuajassa.

No tyttöhän ei meinannut rauhoittua millään lepäämään, vaikka kaikkea yritettiin...

Vihdoin noin puolitoista tuntia ennen laskua akku vihdoin loppui ja sitä ladattiin tunnin verran.

Duracell pupukin hyytyy joskus

Perillä Turkissa olimme kello yhden jälkeen yöllä ja ensimmäinen laukku oli hallussamme jo noin 15 minuutin päästä, mutta.... mutta...

Toista laukkua sai sitten odottaakin jo tovin, mutta vihdoin klo 2.00 olimme vihdoin löytäneet tiemme hotellille kuljettavan bussin kyytiin.

Matka kentältä hotellille kesti vain sen 1,5 tuntia, jonka kokoajan tyttö oli äänessä 😱🤦‍♂️

Onneksi vastaanotto oli järjestetty niin että jätimme vain passit infoon ja saimme huoneen avaimen.

Helmi nukahti vihdoin klo 4.30, me vaimon kanssa pyörittiin sängyssä kuumassa huoneessa lähes viiteen, kunnes uni vei viimein voiton.

No eipä kauan juhlittu, kun klo 5.35 ilmoille kajahti se mielyttävä moskeijasta kajahtava kutsuhuuto!🤮

Eli ensimmäisenä yönä ei sit paljon rentouduttu.

Mutta aamuisen kaupassa käynnin ja uima tuokion jälkeen pääsi hetkeksi päikkäreille ja sen jälkeen ei voi kuin sanoa, että kyllä täällä ihmisen sielu lepää.

Yksi kokonainen lomapäivä on nyt takana ja fiilis on paljon parempi kuin 3:n viikon suomen loman jälkeen, mutta palataan siihen myöhemmin. Nyt ladataan akkuja, että jaksetaan jotenkin suomen harmaata arkea.

See ya later👋🏻

Melkein koko perhe ansaitulla lomalla

Tuomio

Nyt on ainakin yksi syy löytynyt siihen miksi tämä ihmisen muotoinen yksilö on ollut niin jumalattoman väsynyt.
Viime viikolla tehdyn ja huonosti nukutun testi yön tulos on nyt selvinnyt.
Kävin maanantaina työterveyslääkärillä kuulemassa tuloksesta, josta kävi sitten ilmi, että jopa melkein täysin unettoman yön jäljiltä paperiin oli piirtyneet jäljet, jotka osoittivat tämän ukon potevan vaikeaa uniapneaa.

Pussit kasvaa ja pää paisuu, kunnes räjähtää

Hengityskatkoksia (yli 10sekuntia) oli ollut koko vajaan 7 tunnin aikana 451kpl ja vähintään 3% veren happipitoisuuden laskuja oli 419kpl.
Keskimääräinen katkoksien määrä per/tunti oli 65 ja happipitoisuuden laskuja 60.
Vaikean apnean alarajat ovat kummassakin 30.
Pisin happipitoisuuden lasku oli kestoltaan 1min 18sek ja prosentuaalisesti 18%
Eli kun terveellä ihmisellä happipitoisuus on 92-98, mulla se oli 80-98.
Tuolla unella siis tuollaiset tulokset, eli ei uskalla edes ajatella mitä olivat seuraavana yönä!?

Yhteenvetona siis, ei ihme että on hieman väsyttänyt, kun ei tiedä yhtään kuinka monta vuotta tämä on jatkunut. Kaikki muut huolet ja stressit siihen myös päälle, niin paketti on kasassa.
Tai sanotaanko kumminkin, että aivan levällään.

No lääkäri teki lähetteen eteenpäin HUS:iin keuhkosairauksien poliklinikalle, jossa sitten saan maskin jolla aloitetaan hoitamaan tautia.
Tätä ennen oma lääkäri kehoitti kokeilemaan asentohoitoa, joka ei ole toiminut yhtään...

Ja yllätys, yllätys tämä kansansairaus on saanut aikaan sellaiset jonot kunnallisella puolella, että mun aika on vasta 4.11. 😩
Yksityiseltä puolelta vehkeet saisi lainaan rahaa vastaan. Mutta mistä köyhä duunari ne pieraisee?

Nyt sairausloma jatkuu 1.9 saakka, jonka jälkeen olisi paluu viikoksi töihin ennen viikon lomaa.
Sitä ennen olisi ensi torstaina työterveydessä neuvottelu lääkärin, mun, henkilöstöpäällikön ja kauppiaan kanssa, jossa olisi tarkoitus miettiä olisiko mahdollisuus olla hetken aikaa osa-aika sairauspäivärahalla?

Elikkä näillä eväillä kohden loppuvuotta.

Takaisin normaaliin?

Arki alkaa lähestyä, ainakin tämän hetkisen tiedon mukaan. Maanantaina katsotaan mitä mieltä työpaikkalääkäri on.
7 viikkoa nyt keräilty kamoja, ensin kesäloman ja sitten sairausloman merkeissä. Voimat ovat palautuneet noin 60% maksimista, mutta väsymyksessä ei ole tapahtunut mitään muutosta parempaan, jonka takia tein myös uniapnea testin.
Se ei sinäänsä mennyt oikein putkeen, koska en nukkunut juuri ollenkaan ja se vähäinen uni joka tuli, oli kuin koiralla.

Sairas mies jos oisin...

Seuraavana yönä kuulema kuorsasin ja korisin kuin kuolemaa tekevä, eli saa nähdä antaako testi aivan oikeaa kuvaa ukosta?
No se ehkä maanantaina selviää, jos data on saatu purettua ja analysoitua, kun uusi lääkärin aika on.

Tiistaina olisi siis paluu sorvin ääreen ja sitä jännityksellä odottaen, että kuinka äijän psyyke sitä kestää. Oikeasti mä en itse ainakaan ole kovinkaan luottavainen omaan jaksamiseen.
Mutta mikäpä minä olen itseäni diagnosoimaan.
Väsymys saa kuupan niin jumiin, että pienikin meteli ja vastoinkäyminen saa aikaan sen, että tekisi mieli hakata päätä betoni seinään.

Muutamia kertoja on tuntunut siltä, että mä vaan haluaisin olla pari kuukautta jossain missä en näkisi yhtään ketään ja saisi vaan maata peiton alla.
En tiedä miten osaisi selittää miltä nämä viime kuukaudet on tän väsymyksen kanssa tuntuneet?
Mutta pääsääntöisesti se aika aamupäivisin kun on jaksanut olla hereillä, on mennyt kuin humalassa seuraten itseään askeleen päästä, painottomassa tilassa.
Voisi jo sanoa tämän olevan jonkinlainen ruumiista irtaantuminen, mutta kuskin paikalla on vain joku muu kuin minä.

Ahdistus on nyt suurimmaksi osaksi takana, ehkä?
Ja niinkuin viimeeksi kirjoitin, tämä lepääminen on melkoisen haastavaa ylipirteän viskarin kanssa 😩
Päivästä 3/4 menee yrittäen nukkua ja täydessä usvassa, ”virkeitä” hetkiä on siis noin 6 tuntia ja siihen aikaan täytyisi mahduttaa oman kehon, sekä mielen huolto ja perhe-elämä. Aika mahdoton yhtälö. Tällä paketilla pitäisi olla valmis kohtaamaan työ ja sen tuomat paineet.
Päätä koskee jo pelkkä ajatus.🤯

Hyviä yhteisiä hetkiä, niitä harvoja

Oletko ollut ambulanssissa? +32 muuta vastausta

Pirteä vastailija

Blogeissa on kiertänyt jonkin aikaa haaste, jossa on 33 kysymystä, joihin pitäisi vastata.
Niinpä se itsekkin siihen naruun tarrasi ja näistä vastauksista saa joku ehkä jotain uutta.

                                  Avioliittoja?
Nykyisen vaimon kanssa olen ollut naimisissa kohta 8 vuotta, joka tulee täyteen syyskuun 10.päivä.
Edellinen tuskallinen avioliitto kesti noin 7 vuotta ja päättyi kun poika oli noin 5 v

                                  Kihloissa?
Myös sen 2 kertaa , kummatkin kestivät alle vuoden ennen aamenta.

                                  Lapsia?
Kummastakin liitosta 1. Ensimmäisestä poika, joka on nyt jo omillaan asuva 19-vuotias miehen alku.
Toisesta on vajaa 5-vuotias pikku prinsessa.

                                  Lemmikkejä?
Ekan liiton aikana meillä oli vaimon koira ja kissa jonka poika toivoi.
Nyt ei ole kuin villakoiria sängyn alla, kun vaimo on niin allerginen eikä kyllä aikaakaan saati voimia olisi lemmikille.

                                 Leikkauksia?
Ainoa jonkinmoinen ”leikkaus” oli heti syntymän jälkeen, kun huomattiin, että päähän oli kertynyt liikaa nestettä joka painoi aivoja. Eli leikkauksia odotellen.

                                 Tatuointeja?
Niitä on jokusia, ehkä 10-11, miten noita nyt laskee? Ja tänään tulossa lisää. Kaikille löytyy merkitys ja ovat lähes kaikki tytön syntymän jälkeen otettu.

                                  Lävistyksiä?
Niitä ei ole, eikä kyllä tulekaan.

                                  Muuttoja?
Niitä on jo liikaakin. Lapsuus tuli asuttua samassa kaupungissa, mutta ainakin 9: ssä eri osoitteessa. Omaan kämppään muutin intin jälkeen, kun olin 20. Sen jälkeen kuvioon tuli eka vaimo, jonka kanssa asuttiin varmaan 9:ssä eri paikassa ja 4:llä eri paikkakunnalla.
Nykyinen elämä on käsittänyt 4 muuttoa.

                                  Ampunut aseella?
Intissä tuli ammuttua perinteisellä rynnäkkökiväärillä ja myöhemmin tarkkuuskiväärillä, koska olin tarkka-ampuja. Siviilissä tullut ammuttua kaverin erinäisillä käsiaseilla.

                                  Ottanut lopputilin?
Lopputilin olen ottanut yhden kerran vanhempien kotileipomosta, jonka halusivat minun myös ottavan myöhemmin omiin nimiin. Ei mun hommaa.

                                   Ollut saaressa?
Monesti en vaan muista kaikkia, ulkomailla esim. Kanarialla ja Kyproksella.

                                    Auto?
On ollut monia. Tällä hetkellä 2. Toinen vuoden 2006 Peugeot 308 ja toinen vuoden 2017 Hyundai Ioniq.

                                    Ollut lentokoneessa?
Monesti. Viimeeksi keväällä tytön kanssa vuoden 1942 DC-3:n kyydissä ja seuraavan kerran syyskuussa, kun on Turkin matka.

                                    Ollut rakastunut?
                                              Kyllä.

                                    Onko joku itkenyt puolestasi?
                                                On.

                                    Ollut ambulanssissa?
Yhden kerran ja siitä tilanteesta en muista yhtään mitään.

                                    Luistellut?
Kyllä vaan ja luistelen vieläkin, vaikka melko satunnaisesti.
 Nuorena paljonkin kun tuli junnuna pelattua Saipassa.

                                    Surffannut?
Yhden kerran tullut kokeiltua, mutta siitähän ei mitään tullut.

                                     Ollut risteilyllä?
Melkoisen monta kertaa, mutta ovat olleet vaan Tallinnan ja Tukholman risteilyjä. Tai no yhden kerran käynyt Viipurissa.

                                     Ajanut moottoripyörällä?
 On tullut joo, vaikkakin vain kevari. En siis omista pyöräkorttia.

                                     Ratsastanut?
Yhden kerran, sisko kun harrastaa ratsastusta. Ei sovi mulle.

                                     Lähes kuollut?
                       En ole, vaikka olen kyllä yrittänyt.

                                     Ollut sairaalassa?
Siellä on tullut käytyä paikkailtavana, vatsahuuhtelussa ja tiputuksessa.

                                     Suosikki hedelmä?
                                  Omena tai viinirypäle?

                                   Aamu vai ilta?
Ehdottomasti ilta. En ole koskaan tykännyt aikaisista herätyksistä ja viime aikoina tuntuu, että herään kunnolla vasta iltakuudelta.

                                   Lempiväri?
              Aina niin värikäs ja räiskyvä musta.

                                   Viimeisin puhelu?
Videopuhelu appiukolle, koska tyttö mummilla ja ukilla hoidossa.

                                   Viimeisin viesti?
Vaimo kyseli, että tule katsomaan onko hänen tatska kohta valmis?

                                   Nähnyt jonkun kuolevan?
Nuorena näin moottoripyörä onnettomuuden jossa uhri teki kuolemaa, kuoli matkalla sairaalaan.

                                   Kahvi vai tee?
                                           Kahvi.

                                   Paras piirakka?
                                   Mustikkapiirakka.

                                   Kissa vai koira?
                                            Kissa.

                                   Paras vuodenaika?
En tykkää yhtään kylmästä ja vihaan palelua. Eli ehdottomasti kesä, vaikka esim. 4 viimeistä kesälomaa on ollut sään puoleen paskaa. Suomen kesä, vamos a’la plaijaa.


Tässä kaikki kysymykset ja niiden vastaukset. Ota haasteesta koppi ja kerro sun omat vastaukset.
Toivotaan, että muiden kesä ja suunnitelmat ovat menneet/menevät paremmin.

   

Lomalla

No onko nyt sitten levännyt olo? Ihan suoraan sanoen ei hirveemmin tunnu, että oisi lomalla ollut jo 2,5 viikkoa. Nyt siis pitäisi olla jo jollain tavalla päässyt hieman rentoutuneeseen tilaan, mutta olo on aivan sama kuin kuukausi sitten kauhean kiireen keskellä. Aamulla sängystä ylös pääsy on sellaista taistelua, että Mount Everestille nousukin tuntuisi jopa saavutettavissa olevalta tapahtumalta.
Kun on viimein saanut ruhonsa kammettua ylös sängystä, niin tunnin parin päästä on jo valmis päiväunille. Ja ne eivät ole sitten mikään pieni torkku, vaan nukkua voisi helposti 2-3 tuntia ja sen jälkeen taas samainen taistelu edessä.
Eli väsymys ei ole kaikonnut minnekkään.

Kuolema kuittaa univelat? 

Tietysti myös se lisää taakkaa niskassa, kun on viettänyt pitkän pätkän samojen seinien sisällä, on pakko päästä jonnekin muualle ja tänäkin vuonna se on tarkoittanut monia kasseja, sekä täyttä autoa ja kauheaa pähkäämistä mitä tehdä kun sää on kuin syksyllä.
Eikä reissaaminen 4-vuotiaan ikiliikkujan kanssa joka tuntuu olevan jatkuvasti sokeri övereissä, ole yhtään hermoja rauhoittavaa..
Vaan se kaikki meno ja meteli saa vanhan ukon pään sulamaan ja miettimään olisiko niin paha jos puhkoisi omat korvansa sukkapuikoilla?

En siis vaihtaisi päivääkään pois tuon duracel pupun kanssa, mutta täytyy myöntää että pelkkä menon katselu saa jo itseni voimaan pahoin, kun se kaikki oma voima on kadonnut.
Ei jaksa iloita asioista tytön kanssa niinkuin pitäisi ja se saa mielen syömään itseään sisältäpäin.

Ja tämä yli puoli vuotta jatkunut tinnitus ei ole edelleenkään helpottanut vaan pahentunut.
Se saa kohta pään räjähtämään.

Vaikka siis olemme koittaneet tehdä loman aikana asioita joista tyttö tykkää ja jonka ilon kautta luulisi saavan voimavaroja, en ole tätä tilaa ainakaan itse saavuttanut, vaan pikemmin uupunut vaan lisää.
Ensi viikolla pitäisi siis palata takaisin sorvin ääreen ja jo pelkkä ajatus saa yrjön suuhun ja tekisi mieli oksentaa vatsa ulos.
Jotenkin on vaan saatava raahattua itsensä suht järjissä syyskuuhun, että pääsee ehkä rentoutumaan viikoksi Turkkiin?!
Tuntuu vaan että tekisi mieli työntää pää jonkun kiven alle ja huutaa niin kauan että suusta ei tule ulos enää pihaustakaan..
Siihen saakka pitää yrittää kerätä voimaa jostain, niin kuin esim. tästä

Miten väsynyt ihminen voi olla?

Lomalla viimeinkin

Nyt se päivä on koittanut, tai siis virallisesti maanantaina kun tämä hermoraunio aloittaa loman.
Tätä päivää on odotettu ja pitkään, jonka aikana on melkein lähtenyt henki, sekä järki.
Etenkin viimeisen 3:n viikon aikana, olen ollut niin rajoilla, että olen jo ruvennut vihaamaan omaa työtä.
Muutamia kertoja älytön kiire ja tavaran määrä on tuonut tunteen, että henki salpaantuu ja pitkästä aikaa on joutunut turvautumaan taas beetasalpaajiin ettei sydän tule rinnasta ulos.

Tunne näkyy naamasta

Kaiman tuuraus on jo vuosia tuntunut lähinnä painajaiselta, mutta tätä vuotta ei pysty enää sanoilla kuvailemaan.
Tilan puutteen ja tavara paljouden vuoksi olen saanut tehdä työt pääsääntöisesti ulkona, auringon paisteessa, jossa lämpötila on noussut tuskallisiin lukemiin.
Ja tänä aikana olen kerennyt pitämään taukoja n. 30min...
Kyllä, ruokataukoja en pitänyt yhtäkään..
Mutta nyt kävin viimein yläkerrassa avautumassa henkilöstöpäällikölle, ettei tässä menossa ole mitään järkeä, eikä mun pää tai kroppa tätä enää kestä!
Tällä viikolla kuulin ohi mennen, että johtoryhmässä oli keskusteltu lisä henkilön hankkimisesta kyseiseen hommaan.
Tiedä sitten oliko oma purkaus vaikuttanut asiaan, mutta hyvä jos asiasta edes keskustellaan, koska ensi kesänä en samaa enää jaksa.

Tästä kevyempään..
Tänään juhannus alkoi taas perinteisellä fillari lenkillä, himasta appivanhempien mökille.

Matka oli kelin osalta todella rankka, mutta ai sitä autuutta kun perillä sai kylmän juoman, ruokaa ja pääsi mahtavaan saunaan.
Ehkä se elämä hymyilee myös mulle, vaikka siltä ei ole juuri tuntunut...

Tuska helpottaa heti kun loma alkaa

Siis tämä loma on todella odotettu ja ansaittu. Ja toivotaan, että tämä 3 viikkoa saa kropan palautumaan edes siinä osin, ettei sama kierre ala taas uudelleen.

Joten hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille. Ottakaa ilo irti näistä yöttömistä öistä ja ladatkaa itsenne synkkää aikaa varten, koska etenkään täällä ruuhka suomessa kiire ei lopu!

Kesäpäivän päivitys

Nyt takana on yksi viikko täyttä hullunmyllyä töissä. Niinkuin aiemmin mainitsin kaima on kesälomalla ja pääsin tuuraa häntä K-Raudan jätemyllyyn.... Eli sinne tulee tavaraa myymälän ulkopuolelta ja sisältä. Ja sitä on tämän viikon aikana tullut siinä määrin, että Mikko-sedän selkäranka on taittunut lähes lopullisesti.
Nyt on töissäkin tullut vastaan tunne, josta eräs suomalainen nuori naishenkilö laulaa!
Elefantin paino on lävähtänyt useamman kerran rinnan päälle, kun kroppa meinaa luovuttaa...
Tämä tunne ei paljon naurata, kun on hiki päässä punnertanut itsestään niin paljon ulos että jaksaa tarkastaa yhden kuorman ja pihalle pyyhkäsee 3-5 autoa peräkanaa tuoden kymmenen lavaa lisää!

Mennyt viikko tuonut taas pari kiloa lisää silmäpusseja

Pientä painetta aiheuttaa myös se, että kaimalla on vuosien tuoma tatsi päällä joka iteltä tohon hommaan on taas kadonnut ja mä pystyn tekee duunii vaan 6-14 kun tytön tarha aiheuttaa aikataulu ongelmia.
Niin kaima Mikko siis tekee monta päivää viikossa pitkää päivää, eli mulla kaiken ton viikon duuniin menis 2 viikkoa, mutta .....
En ole esim tällä viikolla kerennyt pitää yhtään taukoa.
Tiedän kyllä että se mulle kuuluu, mutta kaikki löytyy sen jälkeen vuorena edestä!
Ja johdolle on tämä ilmoitettu ja vastaus on ” pyydä muita apuun”
Vittu ketä?
On vain yksi apuri jota voi pyytää apuun ja tämäkin yksilö on minun avuntarpeessa jatkuvasti..
Vaikka meillä on sama nimi kaiman kanssa niin minä en ole valmis tappamaan itseäni työllä.

Tästä siirrymme johonkin mikä tuo valoa keskelle tätä paskaa!

Tässä maisemassa mieli ja henki lepää

Tämän vuoden ensimmäinen mökkireissu Savitaipaleelle on koittanut, siis mä en voi sanoin kuvailla kuinka rakas tämä paikka on.
Jo pelkkä tänne saapuminen sai sen norsun pois mun rinnalta ja se riemun hehku mikä levisi Helmistä, kun hän pääsi ”ajamaan” mökkitien rantaan saakka. Se pienen ihmisen ilosta räkättäminen avaa suurimmatkin padot.

Mökkitie taittuu jouhevasti oikean kuskin ansiosta

Edessä siis viikonloppu "hiljaisuutta" ja kaunista maisemaa, joka salpaa hengen.

Kiitos ukille, mummolle ja kummitädille tästä paikasta, mä rakastan teitä.

Eli katsotaan onnistuuko tämä viikonloppu pelastamaan tilanteen,vai saako tämän miehen kiikuttaa lataamoon kun loma vihdoin koittaa!?

Tyhjästä päästä kärsii koko keho

Tuntuu että taas pitäs kirjoittaa, mutta pää huutaa tyhjää. Eipä kyllä, siltä samalta tuntuu myös puseron sisus ja lomaan on vielä tuskastuttavan pitkät, rankat 3 viikkoa!

Eli mistäs nyt sit kirjoitettaisiin!?

Jos keskityttäis sit tähän samaan niinkuin on lähes joka teksti ollut...
Annetaan vaan kaiken paskan tulla..

Aina niin iloinen ihminen

No sanotaan tähän ekana, että tuli käytyä siellä rasitustestissä ja ainakaan en ole heti kuolemassa! :D

Kardiologi kertoo kuukauden päästä lopullisen tilanteen, mutta hieman näyttää siltä, että ukko on mennyt liian suurilla kierroksilla viimeiset 4,5 vuotta ja kroppa vaan pettää!?
Ja tällä loppuunajetulla kropalla pitäisi selvitä seuraavat 3 viikkoa, jotka jo täydessä iskussa tuottavat tuskaa.....

Eli pääsimme asiaan.

Näitä vuosia, joiden aikana olen vatvonut että olenko henkisesti vai fyysisesti rikki!?
Niin kaikki nämä vuodet tämä henkinen kamppailu ja siihen käytetty fyysinen voima ovat syöneet miestä sisältä siinä määrin, että vaikka mieli vielä haluaa kamppailla, kroppa on jo nostanut kädet ilmaan.
Tästä pääsemme perinteisen suomalaisen miehen luonteeseen, eli periksi ei anneta vaikka henki menisi.
Näin myös omassa tilanteessa.
En siis pelkää, että näyttäisin jotenkin heikolta, vaan mieli ei anna myöten..
Jonkun takia vaan pitää puskea eteenpäin!

No suurin syy tähän löytyy kotoa! Moni joka näitä lukee, niin tietää kyllä mistä on kyse!?

Jos pieni ihminen löytää niin paljon tahdonlujuutta ettei anna missään tilanteessa periksi, ni ei anna tämäkään mies enää koskaan!

Katsotaan kumpi taipuu ensiksi!? Mies vai henki?

Vaihdetaan tyyliä lennossa...

Ja asiaa.

Kaiken kuran vastapainoksi vietimme tytön kanssa viime viikonloppuna ikimuistoisia hetkiä yhdessä.
Kiitos siitä kuuluu DC-yhdistykselle ja sydänlapset ja -aikuiset Ry:lle!!

Sateinen päivä alkoi tyylikkäällä kyydillä kohden Malmin lentokenttää.

Kyydittäjänä oli vaatimaton Rolls-Royce Silver Cloud II v.1962

Malmilla odotti pieni evästauko, jonka jälkeen siirryimme vanhan-ajan tyyliin pukeituneiden lentoemäntien johdolla kohden kiitorataa, jossa odotti päivän kohokohta.
Pilvinen sää ei ollut este sille, vaan se kiilteli kunniakkaasti asfaltilla!

Vuonna 1942 Douglas Aircraft Companyn tehtaalla Kalifornian Santa Monicassa rakennettu kone valmistui kyseisen vuoden jouluaattona.
Koneen tilasi alunperin Pan American Airways, mutta sodan takia se otettiin asevoimien palvelukseen 27.12.1942

Lokakuussa 1944 kone siirtyi Yhdysvaltain 8.ilma-armeijan alaisuuteen ja sotatoimien loputtua säilytettäväksi Oberpfaffenhofenin varikolle Saksassa.

Vuonna 1948 19.06 kone ostettiin Suomen valtiolle ja se sai tunnuksen OH-LCH
Vuonna 1960 kone purettiin osiin, mutta koottin taas kasaan kun Finnairiksi nimensä muuttanut Aero tarvitsi rahtikoneita.

Ja tällä eläkeläisellä me kävimme kiertämässä pääkaupunkiseudun ilmatilaa!!

Iloinen tyttö ja DC-3 OH-LCH

Kevät

Aika kulkee, ajatus ei, niinkuin huomaa tekstien vähyydestä. Ja tuntuu että ajatusta tuskin löytyy ennen kesälomaa, jos silloinkaan!? Vaikka elämä on alkuvuodesta lähtien ollut kaikenkaikkiaan helpoin vuosiin, sitä helppoutta on painanut maahan tämä aivan megalomaaninen väsymys! 😩
Liekö tämä on oire kaikesta siitä kerätyn stressin alkavasta purkautumisesta, vai mistä lie niin rupeaa olemaan mehut imetty vähiin. Tätä ei yhtään helpota työn alkaneet kevät kiireet....

Kaiken tämän kiireen keskellä on taas huomannut miten perseelleen tämä maailma on mennyt! Kaikki pitää saada heti ja mielellään valmiina. Ja jos et tätä pysty toteuttamaan olet jotenkin epäpätevä ja työhösi sopimaton. Toinen mikä on kiinnittänyt tässä tohinan keskellä huomion, on tämä aukioloaikojen vapauttamisen jälkeen tullut ilmiö... Porukka tuntuu olevan kadottanut täysin ajantajun!?
Esim. eilen jengi kävi yhdeksän jälkeen aamulla meidän kaupan ja kauppakeskuksen oven takana pyörimässä! Ja ei, niitä ei ollut muutamia, vaan äkkiseltään laskettuna puoleen tuntiin kävi yli 100 ihmettelijää, että ai tää ei olekkaan tänään auki? No on auki, mutta vasta klo10 alkaen niinkuin pyhäisin on tapana. En todella tiedä mitä päivää nämä oven nykijät elivät, mutta eivät kyllä ainakaan pitkäperjantaita!?🙄
Ja tästä meno ei ainakaan helpotu...

Tällä viikolla tuli sitten poliisilta ilmoitus, että pahoinpitelyn tutkinta on lopetettu, eli se saatanan poppoo pääsi pälkähästä. Vituttaa!!!
No onneksi valtionkonttori maksoi takaisin rahoja, joita meni lääkärikäynteihin sun muuhun. Eli maksoin tavallaan itse itselleni korvauksia, että tuli turpaan!! Veroina valtiolle ja korvauksina takaisin. Puolet tuli mitä pyysin, koska päähän potkiminen ei täyttänyt niitä ehtoja, että teko olisi ollut tarpeeksi törkeä, jolloin olisin saanut korvauksen myös kärsimyksestä!?
Voi saatana sanon minä!! 🤬🤬
Ja mitä muuta tämä jatkuva tinnitus on kuin kärsimystä, joka aika-ajoin saa sellaist mittasuhteet, että tekisi mieli työntää sukkapuikko korvaan!!! Voisin antaa mitä vain siitä pienestä hiljaisesta hetkestä jota ei ole kohta viiteen kuukauteen ollut... 😩😩
No näillä mennään kohden kesälomaa, joka koittaa ehkä ennenkuin järki lähtee!?

Kuinka muiden kevät on lähtenyt rullaamaan?

Hyvää ja rauhallista pääsiäistä!❤️

Väsynyt kolhittu mies

Ei voi sanoa että uusi vuosi olisi käynnistynyt parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, jotta tiedän miltä tuntuu kun puhutaan että on kuoleman väsynyt. Kohta on kulunut kaksi kuukautta tätä vuotta, ilman että juuri mitään olisi siitä ajasta jäänyt päähän.. Koko tuo aika on mennyt kuin jossain unenomaisessa elokuvassa osin hidastettuna ja suurimmaksi osaksi täysin unen tapaan kuin halvaantuneena vailla omaa tahtoa tai taitoja.
Aamuisin on herännyt kuin ei olisi koskaan edes käynyt nukkumaan ja jokusen kerran on huomannut, että ei edes muista miten ja milloin on tullut esim. työpaikalle.

Silmäpussit roikkuvat mukana

Työ on onneksi niin tuttua, että se on vielä sujunut rutiinilla vaikka usein on ollut vaikeuksia pitää itseään edes hereillä. Eikä siellä ole onneksi sattunut vielä mitään, toisin kuin vapaa-ajalla!!
Olen omistanut ajokortin kohta 26 vuotta ilman kolhuja, mutta nyt niitä on tullut 2:een kuukauteen 3!!! 😱
Ensimmäisenä onnistuin kolhimaan Hyundain etukulmaa tolppaan, siinä ei tullut kuin naarmut, mutta vitutus oli sitäkin ankarampi.
Seuraavana oli vuorossa Peugeot ja sen tekemä tuttavuus himan parkkisella olevaan talonyhtiön postilaatikkoon. 💩🤬

Tämä mälli oli vain 450€ arvoinen

Ja niinkuin tämä jo ei riittäisi, niin toissapäivänä tuli lomanaloituksen kunniaksi täräytettyä Hyundai jääkökkäreen yli sillä menestyksellä, että sisälokasuoja lähti kävelemään ja etumaski halkesi alakulmasta!
Voi saatana!!
Luoja ota minut!
Tämä menee kyllä vakuutukseen, mutta ei ilman 150€ omavastuuta... 🤮
Se niistä kohelluksista..

Niin kuin se ei olisi riittänyt tähän vuoden alkuun, sain viimein itseni lääkäriin näiden väsymys oireiden ja muun kanssa. Siellä otettiin Ekg-filmi, sekä täysi verenkuva joista ei vielä löytynyt mitään sydämeen viittaavaa, mutta kohalla oleva sokeri ja kolesteroli.
Näistä kolesteroliin tuli lääkitys. Vielä edessä olisi rasitus-Ekg huhtikuussa, sekä kuka vielä tietää mitä!?

Nyt siis menty pari kuukautta usvassa lapioden paskaa ja kuunnellen diagnooseja! Niin aivovamman jäljiltä ei jäänyt pysyviä vammoja. Ainoastaan lähimuisti pätkii vielä, välillä sanojen kadottua ajatus menee aivan lukkoon ja tinnitus jatkuu edelleen, jonka vuoksi sain lähetteen korvapuolelle...

Mutta onneksi nyt vihdoin on loma ja saa heittää ajatukset romukoppaan vähäksi aikaa! Ja loppulomasta pääsee myös viettämään viikonlopun kaveripariskunnan kanssa Pärnuun!😊
Eli mennään nyt lepäilyn kautta kohden uusia epäonnistumisia!?
Mutta mennään kun periksi ei enää anneta, niinkuin joskus ennen!