Powered By Blogger

31.12.2017

Kohden uutta

Vanha vuosi alkaa olla takana, joten on aika kääntää katse kohden uutta ja vielä tuntematonta. Vanha jatkoi samaa kaavaa niinkuin niin moni aikasempikin, vastoinkäymisiä oli edelleen enemmän kuin onnistumisia ja ilon hetkiä! Oli taistelut tytön sairauden kanssa, kämpän kanssa ja edelleen jatkuva loputon vääntö Vantaan kaupungin kanssa!! Tässä siis muutama isoin esimerkki..
Eli siis jos mielitte muuttaa Vantaalle. Älkää vaan erehtykö tekemään sairasta lasta!!! 🤔🤦‍♂️

Toivotaan siis, että uusi vuosi toisi enemmän hyvää kuin pahaa! Mutta leuka rinnassa mennään nöyränä kohden takuuvarmoja vastoinkäymisiä! Se on jännää, kun on vuosikausia tarponut suurimman osan kaulaa myöten pahan onnen eteen kaatamassa sonnassa, siihenkin on turtunut!

Mutta iloisia asioita on myös onneksi kertynyt, joista saa virtaa ja voimaa.
Yksi tärkeimmistä oli se kun jo aiemmassa kirjoituksessa läpikäyty Helmin kolmas leikkaus joka saatiin tehtyä ilman komplikaatioita ja toipuminen oli todella nopeaa!! Hienoa rakas tyttöni! Kiitos että saan edelleen olla isäsi! ❤️ Olet mun supersankari nro1! 💪🏻 Olet omalla periksiantamattomuudellasi antanut mulle voimia monet kerrat, kun olen itse rypenyt itsesäälissä ja tuntenut itseni tarpeettomaksi!

Toinen ilonaihetta tuonut asia on esikoinen joka vihdoin ja viimein on tainnut löytää kadonneen kipinän, joka on toivon mukaan sytyttänyt sen palon jolla mennä kohden ensikeväänä koittavaa itsenäistymistä!? Muista aina että mä tuen sua, teet mitä ikinä haluatkin. 🤔👍🏻
Sä teet tällä hetkellä valintoja pääasissa vain itseäsi varten!

Viimeisin iloinen juttu tapahtui juuri eilen, kun musta tuli siskon pienen tytön kummi! ❤️😍
Olen otettu tästä kunniasta ja tulen hoitamaan sen niin hyvin kuin vain voin.
Koitan olla se henkilö tytön elämässä jolta voi kysyä mitä vaan, pyytää apua kun sitä tarvitsee ja neuvoa elämän eteen tuomissa asioissa.

Jospa nyt olisi se vuosi tulossa jolloin kelkan suunta pysyvästi muuttuu ja se kulkee kohti hyvää!?
Mitään en lupaa, muuta kun sen että jatkan matkaa tulee eteen kuinka suuri vuori tahansa!!!
Kiitos tästä vuodesta rakkaat, ystävät, kaverit ja muut...

Hyvää ja onnentäyteistäu vuotta 2018!!! ❤️❤️❤️❤️❤️

25.12.2017

Joulu

Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo.....
Huoh! Taas eletään sitä aikaa vuodesta kun kaiken stressaamisen jälkeen hiljennytään perheen kesken viettämään vuoden viimeisiä päiviä! Siis kun on edelliset viikot juostu pää kolmantena jalkana siellä sun täällä, stressaten mitä ostaa kenellekkin ja tuleeko lahjan saaja pitämään siitä! 🤦‍♂️
No onneksi sekin rumba on ohi.

Pakolliset haudalla käynnit on tehty, ei sinäänsä että kokisin sen mitenkään pakolliseksi vaan traditioksi koska olen kyseisille isovanhemmille enemmän kuin kiitollinen että ovat olleet olemassa!
Mutta sillä tapaa pakolliset, että oma tilanne on Helmin syntymän jälkeen hieman erilainen. Tarpominen pitkin hautausmaata tuulessa ja tuiskussa tytön kanssa on hieman haastavaa, kun vauhtia hänellä riittää mutta omien voimien ja kunnon arviointi ei onnistu!
Tänäänkin kiersimme reitin pikavauhtia koska kylmä keli oli liikaa tytön kunnolle.
Mutta saimme aloitettua uuden tradition, jossa tyttö saa itse valita jonkun lapsen haudan jolle hän käy itse kynttilän viemässä! ❤️

Aatto ilta vietettiin sitten mun pikkusiskon ja hänen avokin luona maaseudun rauhassa, kaukana kaupungin valoista ja hälystä! Siellä vihdoin tuntui siltä, että voi jo aukaista paidan nappeja ja vaan olla!
Söimme itsemme ähkyksi, saunoimme puusaunassa ja nautimme toistemme seurasta.
Ja mikä parasta, mun kummatkin lapset oli paikalla joka kruunasi tämän autuaan illan!

Tästä on hyvä jatkaa lomaa ja vuoden viimeistä viikkoa! Vuoden joka on ollut jollain tapaa todella pitkä ja raskas!

Mitenkä muiden joulu on mennyt? Oletteko te aloittaneet jotain uutta vanhan vuoden lopulla?

Hyvää joulua! ❤️

9.12.2017

Helmin leikkaus vol.2

Olimme saaneet viettää suht rauhaisaa perhe-elämää vajaan puoli vuotta, kun se päivä taas koitti.
Se jota yhdenkään vanhemman ei pitäisi nähdä.
Jouduimme taas viemään tytön sairaalaan ja antamaan hänet lääkäreiden käsiin, jotka repivät rintakehän auki ja pysäyttävät sydämmen. Vaikka he osaavat tehdä sen mitä tekevät ja tekevät sen vain auttaakseen pientä ihmistä, se ei vie pois sitä tuskaa joka puristaa rintaa kuin rinnan päälle parkkeerattu panssarivaunu!

7.4.2015 oli esivalmistelupäivä, joka sisälsi saturaation ja verenpaineiden mittaukset, sydänkäyrän, röntgenin, ultran, labrat(4 reikää pienessä ihmisessä), osasto- ja anestesialääkärin sekä kirurgin tapaamiset...
Seuraavaksi yöksi pääsimme vielä kotiin nukkumaan, missä ei kyllä nukkunut muut kuin Helmi!!

Huonosti "nukutun" yön jälkeen palasimme lastenklinikalle klo 6.45 valmisteluihin, jotta tyttö saatiin siirrettyä saliin klo 8.00.
Siitä alkoi taas ne pitkät tunnit, jotka olivat kuin kävelyä tulisilla hiilillä, toivoen parasta ja peläten pahinta.
Puolen päivän jälkeen tuli puhelu tuntemattomasta numerosta, hetki piti kerätä rohkeutta ja nieleskellä ennekuin uskalsi vastata.
Kirurgilla oli onneksi hyviä uutisia, hän oli saanut korjailtua pienen prinsessamme rikkinäistä sydäntä taas kerran ja oli aika aloittaa toipuminen sen päivän koittelemuksista.
Helpottuneena hyvin menneestä leikkauksesta joutuimme kuitenkin odottelemaan pari tuntia, että tehon vierailuaika alkaisi ja pääsisimme katsomaan sankariamme.

Tällä kertaa ensinäkeminen oli hieman helpompi kun siihen osasi varautua, mutta edelleen se sai ison miehen kyyneliin. Sitä tuntee itsensä niin voimattomaksi kun näkee pienen ihmisen piuhojen ja letkujen keskellä valtavan lääketornin juuressa!!!
Hengityskoneesta luovuttiin jo leikkausta seuraavana päivänä ja siirrettiin c-papiin. Jolloin tytsy alkoi taas antaa muistuksia kuka hän on, yrittäessään vähillä voimilla riuhtoa itsensä irti piuhoista huutaen vaikka ääntäkään ei meinannut saada aikaan.
Seuraavana päivänä kroppa oli ruvennut keräämään niin paljon nesteitä että pääkin oli turvonnut niin paljon ettei Helmi meinannut saada silmiä auki.
Saman päivänä röntgenissä huomattiin että edellisen leikkauksen yhdeydessä ilmennyt keuhkon atelektaasi oli tullut takaisin.
Hengityskoneesta c-papiin
4 päivää leikkauksesta tyttö sai jo siirron teholta sydänosastolle ja seuraavana päivänä saatiin hengitystueksi pelkät viikset, jolloin elämä rupesi helpottamaan ja jopa hymyilyttämään!
Viikon päästä leikkauksesta tyttö olisi ainakin omasta mielestä ollut valmis jo lähtemään kotiin, mutta hieman kohonnut crp ja keuhkojen lima piti meidät sairaalassa.

Ensimmäinen ulkoilu päivänä nro 10
Enää tytön sairaalassa piti siis crp joka mystisesti nousi niinkuin edellisellä kerralla. Sitä hoidettiin iv-antibiootilla mutta lasku oli hidasta, mutta sitten vihdoin 27.4 koitti se päivä jota me kaikki olimme odottaneet. Tyttö sai luvan lähteä kanssamme kotiin!!!

Tämän sairaala rumban aikaan mulla oli vielä harjoituskausi menossa, koska kesäkuussa piti juosta ensimmäinen puolimaraton! Mutta kaiken stressin ja huolen keskellä tuli juostua liian paljon, että sain jalan eräällä lenkillä kipeytymään siinä määrin että sai loppu matkan kotiin hyppyä melkein yhdellä jalalla!
Melkein 2 viikkoa jatkuneiden tutkimusten tulos oli lopulta rasitusmurtuma joka siirsi puolikasta vuodella eteenpäin...

Mutta mitäpä yhdestä jalasta ja juoksusta, kun pääasia tuona ajankohtana oli tytön terveys ja selviäminen. 
Josta me selvittiin taas voittajana!!
Kotona vihdoin 20:n sairaala päivän jälkeen.

26.11.2017

Onnea ja mielipiteitä

Mistä mä nyt alottaisin?
Puretaan päätä nyt vaikka hyvästä päästä. Mun idoli ja sankari täytti 3 vuotta!!! ❤️❤️❤️❤️😍
3 vuotta on mennyt siivillä, vaikka vasta äsken pelättiin että nähdäänkö edes 4:ttä päivää!
Ne vuodet ovat olleet täynnä odotusta, epätoivoa, pelkoa, ahdistusta, mutta ennen kaikkea RAKKAUTTA! Ja voiton tuntua jokaisesta yhteisestä päivästä.
Paljon onnea rakas tyttäreni! 😍❤️

Toinen asia joka on saanut pienen rikkinäisen miehelle hymyn huulille on se tunne, että esikoinen on luultavasti saanut elämän syrjästä oikeasti kiinni ja lähentynyt häntä rakastavan perheen kanssa!?
Oli hienoa katsoa kun poika selitti sukulaispojalle kaiken omasta opiskelustaan ja nuorempi kuulija katsoi ja kuunteli häntä palvoen!!
Jatka samaan malliin Aleksi!! Tee niin kuin sydän neuvoo!!

Jatketaan sitten jollain muulla.... Sain nyt käytyä lääkärin jälkeen labratutkimuksissa, mutta sieltä ei ollut tuomisina selvää syytä mikä tätä ukkoa vaivaa.
Ainoa selvä asia on se jotta äijä rupeaa kumoamaan kurkkuunsa näillä näkymin kolesterolilääkkeitä, koholla olevien arvojen alentamiseksi. Sydänfilmiä en vielä saanut otettua, että se rintama on vielä hämärän peitossa. Mutta sukurasite ei ole kovinkaan mairitteleva! 3/4 isovanhemmasta meni sydämmen takia, nuorimman olessa 38! Eli musta kohta 5 vuotta nuorempi..
No en mä oikeestaan siitä stressaa!!

Viime päivinä hymyn on hyydyttänyt asia jolle en mitään mahda! Ja se liittyy osaltaan tähän kirjoitteluun, sekä avautumiseen. Haluaisin sanoa kaiken suoraan ja heti, mutta joka puolelta kuuluu hyssyttelyä ja pyyntöjä, älä sano sitä älä tätä!
Anteeksi asianomaiset mutta toi saa mut raivon valtaan! Mä haluan asiat muiden tietoisuuteen ja saada aikaan keskustelua, sekä kysymyksiä!
Mä koitin ensin kirjoittaa vain omaksi hyväksi kenenkään tietämättä, mutta huomasin että siitä ei ollut mitään hyötyä! Vähän sama kuin oisin mennyt peilin eteen keskustelemaan peilikuvan kanssa!!

Onko teistä parempi sanoa asiat niinkuin ne ovat, vai niin kuin muut haluavat niiden olevan?

Kohden uutta parempaa viikkoa rakkaiden kera! ❤️

11.11.2017

Miehen mittainen matka

Niinkuin viimeksi kirjoitin, tämä mies tuntuu olevan melko epäkunnossa. Mutta nyt on suunta saatu käännettyä ehkä kohden parempaa vointia, voimien palautumista ja perheen yhteistä matkaa kohden valoista tulevaisuutta! Vaikkakin se edelleen on aina vain päivän päässä.
Sain käytyä kesän jälkeen eka kerran terapiassa, mikä oli paikallaan ja tänään olisi ollut seuraava aika, mutta se piti siirtää koska tuli tärkeämpää!
Siitä ehkä kohta!?

Maanantaina olisi aika lääkärille, jossa katsotaan löytyykö ukosta jotain lääketieteellistä vaivaa joka voisi olla osa syynä nykytilanteeseen....

Nyt myös saanut potkittua äijän liikkumaan ja eka kerran jälkeen jopa huomannut, että sehän on ollut taas hauskaa.
Yhden asian on huomannut tässä motivaatiota etsiessä, on se että kuinka helppo on sanoa/kirjoittaa kaikki huonot tunteet ja asiat. Mutta anna olla kun olisi aika kertoa jotain hyvää tai positiivistä, poks!!! Äijä on solmussa kuin piuhat tv-tason takana ja huomaa että on kuin ala-asteelainen ensi-ihastuksen edessä yrittäen sönköttää jotain, mutta suusta tulee vain epämääräistä ulinaa!

Onko muut huomanneet saman asian itsessään?

Mutta palataan siihen miksi joutuin tänään siirtämään terapian.
Syy oli se, että tytön synttärit ovat tulossa ja halusin tehdä jotain hyvää ennen sitä. Ja se tilaisuus aukeni nyt kun oli vapaa viikonloppu. Helmi on vielä nukkunut tähän saakka pinnasängyssä, toinen seinusta on auki jotta tyttö pääsee itse sänkyyn ja pois. Mutta vauvasänky edelleen, niinkuin meillä on puhuttu. 😂
Nyt pääsin uudistamaan Helmille hankittua uutta/vanhaa isojen tyttöjen sänkyä.
Sitä on nyt tämä päivä hiottu ja petsattu, mutta se työ kyllä kiittää kun näkee tytsyn hymyn kun saa uuden sängyn synttäriksi käyttöön! 😍

Eli jos mies oli hetki sitten lähes ketarat ojossa maassa, muutama viikko on tuonut tullessaan jotain niin hyvää, että siitä on tarttunut iloa ja voimaa myös tähän ukkoon!

Nyt mökin saunaan nauttimaan ja sit taas sutimaan sänkyä!
Hyvää viikonloppua. 😚

28.10.2017

Rikkonainen mies

Mitäpä nyt?

Nyt kun monen vuoden huolen kantaminen on suurimmaksi osaksi takana.. Siis Aleksin jo tarhassa alkaneiden ongelmien puiminen ja "parannuskeinojen" etsiminen alkaa olla omalta osalta siinä tilanteessa, että voin laskea suurimman taakan harteilta ja antaa pojan itse sitä kantaa, tai siis aivan kohta miehen. Voiko olla totta, että mun esikoinen täyttää 18!?!?!
Ei, ei mun huoli minnekkään katoa, mutta hieman ehkä helpottaa!?!?!
Mutta siitä huolesta ja sen synnystä joskus myöhemmin lisää!

Ja Helmin sairauden tuomat haasteet ovat nyt myös löytäneet huippunsa, kun kaikki 3 suunniteltua leikkausta ovat takana ja olemme päässeet jo hetken haistelemaan "normaalia elämää"?.

Eli siis kuinkas nyt sitten?

Olisiko nyt aika saada ukko itse kuntoon? Nämä jo yli vuosikymmenen kestäneet huolet ovat syöneet miestä siihen malliin, että tämä kroppa kuuluisi vähintään kymmenen vuotta vanhemmalle miehelle, vaikka se ei kyllä naamasta näy! Mutta enpä ole vähään aikaan nähnyt kivutonta päivää.
Tähän saakka on jaksanut sillä adrenaliinilla, jonka kaikki tuska ja huolet ovat tuottaneet, mutta nyt stressin ehkä lopullisesti hellittäessä sitä apua ei enää tule.
Juoksu ja pyöräily ovat olleet mulle myös se "pakokeino" todellisuudesta joista olen saanut voimaa, mutta nyt tuntuu että niihinkään ei riitä voimia tai halua!

Tänään pääsee onneksi keskustelemaan asioista terapeutin kanssa. Siis ja sanoin vielä vuosi sitten, että mähän en mene tuntemattomalle asioitani purkamaan!!! Mutta niin se maailma muuttuu ja Mikko myös! Ja hyvä niin, koska ne keskustelut ovat muuttaneet miestä.

Entäs ensi kuussa kun terapia loppuu? Mitä sitten? Mistä mä löydän sen kipinän joka auttaa minut takas urheilun pariin??

Mistä olette löytäneet omat kipinänne? Tai oletteko löytäneet jotain muuta joka auttaisi vaikeina aikoina?


18.10.2017

Elämän valinta

Yhdenkään vanhemman ei pitäisi joutua sellaisen päätöksen eteen, jossa pitää valita antaako oman lapsen elää vai kuolla! Me vaimon kanssa se jouduttiin tekemään. Se päätös oli elämäni vaikein, mutta samalla myös helpoin.
Vaikein siinä suhteessa, että pienen viattoman ihmisen elämä on meidän käsissä ja vain yhdellä sanalla olisimme voineet sen lopettaa.
Helpoin siinä suhteessa, että valinta oli itsestään selvyys ja se oli elämän jatkaminen.
Vaikka se valinta on johtanut polulle joka on kivinen ja ohdakkeinen, sekä syönyt jotain pysyvästi sisältäni. Vaatinut verta, hikeä ja kyyneleitä (varsinkin Helmiltä itseltään), sekä vienyt suurimman osan voimavaroista, niin yhtään päivää en vaihtaisi.

Sen olen tämän matkan varrella huomannut, että vaikka suomen terveydenhuolto on yksi maailman parhaista, myös siellä raha puhuu liikaa! Niin paljon näiden vaikeiden sairauksien kohdalla, jotka vaativat pitkää ja vaativaa sairaalahoitoa ensimmäisenä suorastaan tuputetaan saattohoitoa! Etenkin meille tiedon tytön sairaudesta tuonut lääkäri on edelleen mun inhokki listalla numerolla 1.

Toisaalta monille lääkäreille ja hoitajille kuuluu suuri kiitos, olette mahtavia. 💗
Ja eritoten leikkaaville kirurgeille, ei löydy kuin ylisanoja... Te olette ihmeidentekijöitä!!
En todellakaan usko mihinkään suureen ja mahtavaan voimaan, joka päättää jossain miten kukakin saa elää ja olla, onko jollain oikeus elää tai kuolla. Enemmin uskon joulupukkiin tai salaisiin kansioihin.. Mutta tytön taistelua seuranneena on pakko sanoa, että joku häntä on seurannut ja suojellut! Olisiko kenties minun tai vaimon isovanhemmat, jotka ovat jo kaikki täältä poistuneet?

Valintoja on monia ja monenlaisia, mutta miltä sinusta itse tuntuisi tehdä kyseinen valinta?
Mä en haluaisi ainakaan tehdä samanlaista valintaa enää koskaan!!

7.10.2017

Sanat ja teot


Millä tavalla ja sanoilla ajatuksia voi jakaa? Ajatus on, että se on helppoa! Voi saatana!! 
Ajatuksia on monia, mutta niiden esillesaanti on sitten eri juttu. 
Monesti ajatellaan ja mielessä sanotaan, sekä uhotaan monia asioita, mutta kun sen ilmituonti koittaa olemme täysin lukossa!! 

Emme osaa edes täydellisesti selittää missä olemme, saati sitten miksi siellä satumme olemaan! Ja se ettei pysty ilmaisemaan edes sitä missä on, tai haluaa tuottaa läheisille sellaisia mieltä järkyttäviä tuskia, että helpompi keino kuin vastata helppoon kysymykseen on syöstä itsensä junan alle! Onko siinä järkeä?

Oma mieli on ollut monesti samassa tilanteessa ja se ei ole mitenkään miellyttävä olotila! Viimeeksi esim. itse miettinyt ja epäillyt onko oma elämä ansaittua, on sen jälkeen kun oma vakavasti sairas tytär syntyi ja selvisi kuoleman porteilta!! Ja tässä tilanteessa huomasin että lupaukset ovat pelkkää sana helinää!! Itse lupasin, että olen vahva joka tilanteessa.

Mutta olen vain saanut huomata että olen pieni, heikko haavoittuvainen ihminen jonka sanat eivät merkitse mitään!! Vain teot ovat tuoneet sen mitä sanat eivät ole löytäneet!

Muutaman kerran olen saanut reunalla ollessani huomata, että vaikka kuinka olen vannonut olevani vahva ja enkä tule ottamaan sitä viimeistä askelta, niin paskat!!
Oma niin olevinaan vahva minä on nähnyt paremmaksi antaa kaiken olla. Mun ja perheen onneksi en ole uskaltanut ottaa kunnolla sitä viimeistä loikkaa, vaikka kerran se on ollut enemmän kuin lähellä!!

Jos en olisi Helmin vastoinkäymistä viimeiset vuodet katsoen kasvanut, en ehkä olisi tässä!?

Kiitos Helmi kun teit musta isän taas!! <3

6.10.2017

Erityisen päiväkotiuran alku

Nyt on käännetty uusi lehti elämänkirjassa!
Vaimo palasi takaisin töihin hieman venähtäneen äitiysloman jälkeen, eli se tarkoitti sitä, että Helmin päiväkoti taival alkoi! Päiväkoti oli alunperin tarkoitus aloittaa kun tyttö oisi täyttänyt kolme ja olisi  ollut vielä mun kanssa kotona 6 viikkoa, mutta kiitos suomen hallitus!!! Kaikki lakisääteiset vanheimpainlomat täytyy pitää ennen 2 vuotta, aiemmin olleen 3 vuoden sijaan! Tämä taisi tulla voimaan vuoden alussa!?!?!

Mutta taival siis alkoi todella maanantaina, yhden harjoittelu viikon jälkeen. Mä onneksi olin saanut tälle viikolle sovittua loput kesälomat ja muutaman pyydetyn vapaan, niin saatiin Helmille vähän pehmeämpi aloitus päiväkotiuralle. Tyttö päätti sitten viikon alkajaisiksi herätä samaan aikaan äidin kanssa, eli klo 6.30! Huoh!!! Onneksi tunnin taivuttelun jälkeen nukahti vielä ja saimme tunnin ladata akkuja ennen kuin kello herätti...

Ensimmäinen vienti ja Helmin jättäminen vielä melko tuntemattomien tarhatätien huomaan, sai tytön itkemään niin sydäntä särkevää itkua, että se sai lähes iskän myös kyyneliin. Oli siis tytölle ja isälle kova paikka, ehkä kyllä iskälle vielä hieman kovempi!
Tyttö oli onneksi kuulema itkenyt ehkä vain sen 5 minuuttia iskän perään ja sitten mielenkiinto toisten lasten leikkien seuraamisesta, sekä mukaan pääsemisestä oli vienyt voiton.

Ensimmäinen tarhapäivä meni loppupeleissä niin hyvin, että iskä ei voi muuta sanoa, että olen ylpeä tuosta pikku ihmisestä!!
Tiistai meni saman kaavan mukaan, mutta sillä erotuksella, että Helmi oli ihmetellyt iltapäivällä kun menin tyttöä hakemaan joko isä vai tuli :D
Keskiviikko aamuna oli jo niin kiire tarhaan päästyämme keinumaan, että hyvän päivän halit ja suukot meinasi jäädä iskällä saamatta.

Ensimmäinen sairaspäiväkin ollaan jo nähty kun tänään tyttö jäi kotiin kovan yskän ja rohinan takia, eli onneksi olin tän viikon lomalla.

On se Helmi kyllä iskän sankari numero 1!!!!! Tyttö ei ole vielä edes kolmea, mutta on kokenut enemmän kuin monet koko elämän aikana ja ottaa suuret elämänmuutokset näin hienosti.
Kuinka moni voi sanoa, että hoitaa elämän tuomat mutkat, mäet ja esteet noin lungisti?
En ainakaan mä!!

Tämä mennyt viikko on myös tehnyt ihmeitä. Yhteiset aamut ja tytön haku tarhasta on tehnyt isä/tytär suhteelle vain hyvää. Monet asiat jotka ennen vain äiti olisi saanut hoitaa, pyydetään nyt iskältä! :)

30.9.2017

Musiikki ja elämä

Siis turha varmaan edes kenelläkään kertoa, että tässä erityislasten kanssa eletyssä arjessa on omat haasteet ja ne tuntuvat aika-ajoin melko ylitsepääsemättömiltä.. Mutta onneksi niitä hetkiä löytyy monia, jolloin ei voi olla nauramatta! Parhaat liittyvät mulle rakkaaseen aiheeseen, musiikkiin.
Musiikki on mulle niin tärkeä osa elämää, että en osaa edes miettiä elämää ilman sitä! Vaikka en osaa edes soittaa mitään instrumenttiä. Suuren osan elämästä kun on viettänyt serkun treenikämpällä, se musiikki saa itsestä niin kovasti kiinni, ettei elämä tunnu elämältä ilman sitä!
Eli meillä kuunnellaan paljon musaa ja sitä kautta tullut monet naurut, kun tyttö laulelee lempi biisejään!!! Ja Gangnam style seuraa joka paikkaan!! 😂 Tai niin kuin Helmi sanoo; Gannastaa istuu tässä
Naurussa on ollut pitelemistä kun vajaa 3 vuotta vanha tyttö kajauttaa ilmoille” Oi oi oi oi, elämä on julmaa! Mun on pakko twerkkaa” tai viimeisimpänä ”Olen ryssinyt kaiken joka kerta uudestaan” 😅😅
Tämä musiikki seuraa meitä ja yllättää kesken arki askareiden! Eräänä päivänä eteisen kaapista kuului kolahdus kesken lastenohjelmien seuraamisen, johon sanoin ”hui, kuka tuolla kaapissa on!?” Tähän Helmi vastasi ojentaen käden ”Näytän sulle tien ja armaakseni vien!” ja yhdessä lähdettiin kolinan syytä etsimään

Kaiken huolen ja pelon keskellä meillä eletään melko ”normaalia!?” arkea.. Mikä sitä normaalia nyt sit onkaan????

21.9.2017

Helmin elämän alku

Tyttäremme Helmi syntyi 2014 marraskuussa hätäsektiolla Naistenklinikalla, hän painoi syntyessään 2630g. Hän oli 3 päivää tarkkailussa vastasyntyneiden valvontaosastolla verensokerien ja hapetuksen vuoksi, mutta kaiken piti olla muuten hyvin. 

Sunnuntaina Helmin oli jo tarkoitus päästä kanssamme perhehuoneeseen, mutta sydämen sivuäänen takia otettiin sydämen ultraääni. Sieltä kesken ultran tyttö kiidätettiin teholle ja meidät jätettiin odottamaan tutkimusten päättymistä.


Sen jälkeen meidät kutsuttiin takaisin ja saimme kuulla musertavia uutisia, tyttärellämme todettiin HLHS (sydämen vasemman kammion vajaakehittyneisyys / Hypoplastic Left Heart Syndrome). Lähes ensimmäiset sanat kardiologin suusta olivat saattohoito. Tuntui, kuin joku olisi tappanut meidät hitaasti siihen paikkaan, emmekä pystyneet ottamaan tietoa vastaan enää ollenkaan. Saattohoito sanan jälkeen meille kerrottiin leikkauksista ja niiden tuomista ongelmista ja pyydettiin miettimään yön yli. Kun pääsimme kardiologin huoneesta ulos, törmäsimme vaimon siskoon, joka oli tullut tueksemme. Pyysimme lääkäriä selittämään siskolle tilanteen uudelleen, koska emme itse sitä pystyneet ymmärtämään. (sisko on sattumoisin työskennellyt kardiologin kanssa aiemmin!!)


Pääsimme katsomaan teholle tytärtämme ja siellä minulta petti shokista jalat alta. Kirurgi kävi luonamme myös juttelemassa ja kertomassa asioista uudelleen. Emme olleet varmasti puoliakaan omaksuneet, mutta kirurgin selitys oli onneksi huomattavasti selkeämpää ja maanläheisempää.


Seuraavan yön yritimme saada shokiltamme nukuttua Naistenklinikan perhehuoneessa, kuunnellen muiden vauvojen itkua. Unilääkkeistä huolimatta emme paljon nukkuneet. Googlettelimme tietoa sairaudesta ja löydettiinkin pari aivan mahtavaa faceryhmää, tukemaan aktiivihoidon päätöstämme. 


Seuraavana päivänä oli tarkoitus jutella lääkäreiden/kirurgin kanssa jatkoista, mutta olimme jo päättäneet, että emme luovuta. Kirurgi ei kuitenkaan silloin luoksemme ehtinyt, mutta teho-osaston lääkäri kävi esittäytymässä ja sanoimme hänelle, että hoitoja jatketaan. Helmin pää ja vatsa oli tarkistettu ultraäänellä, niissä kaikki hyvin.


Joka päivä kävimme katsomassa tyttöä teho-osastolla. Tyttö sai hätäkasteen 5:n päivän ikäisenä ja hänet leikattiin 6:n päivän ikäisenä. Leikkauksesta toipuminen oli tasaista, mutta melko hidasta, koska tyttö on niin pieni. Pelko selviämisestä ja tulevaisuudesta (tiesimme jo silloin edessä olevan 2 suurta avosydän leikkausta) vei alkuun työkykyni täysin. Pystyin juuri ja juuri selviämään päivistä sairaalassa tyttäremme luona, mutta itsestä huolen pitäminen oli vaikeaa tai lähes mahdotonta. Vaimon vanhemmat asuivat meillä tämän ajan ja huolehtivat, että jaksoimme. 


Tässä tilanteessa sairaalan sosiaalityöntekijä kehoitti ottamaan sairaslomaa. Teho-osaston lääkäri kirjoitti ensimmäiset 2 viikkoa sairaslomaa ja jatkon sain terveysaseman omalääkäriltä. Kärsin lääkäreiden arvion mukaan shokista,


stressistä ja masennuksesta. Myös taustalla oleva masennukseni (johon olin saanut lääkkeitä jo yli vuoden) paheni. Sairasloma jatkui noin kuukauden, mutta toipuminen on edelleen kesken.

Tämä Helmin ensimmäinen sairaalamatka kesti noin kuukauden, josta kaksi ensimmäistä viikkoa vierähti teho-osastolla. Juuri ennen joulua pääsimme kotiin tytön ja sekavien tunteiden kera. Selvisimme päivästä toiseen, vaikka pelko oli kokoajan mukanamme; kun syötimme Helmille maitoa nenä-mahaletkulla kolmen tunnin välein ja huolehdimme, että tyttö saa oikean määrän lääkkeitä oikeaan aikaan... Kaiken tämän tyttö oli saanut sairaalassa, jonka kanssa me nyt olimme yksin. Siitä kaikesta tuli meidän vauva-arkeamme, erilaista kuin oli aiemmin ajateltu. Silti meidän arkea.





13.9.2017

Some

Päätin tosiaan perjantaina luopua somepaastosta! 
Olin noin 2 kuukautta ilman facebookia, kuukauden ilman instaa.

Tämä paasto oli ennalta ehkäisevä toimi, jotta oma päänsisäinen taisto ei laukea liian suuriin mittakaavoihin! Somen maailma on siinä määrin kova ja ankara että se ei säästä ketään! Somessa sinulla on oikeus (ja tuntuu että myös velvollisuus) olla vittumainen, välinpitämätön ja pitää muita tyhmenpinä sekä alempiarvoisena kuin itse olet! 
Juuri tämä sai minut tekemään tämän päätöksen ja luopumaan muuten niin helposta kommunikaatio välineestä! 

Mikään ei ole niin vastenmielistä kuin ihminen, joka pitää itseään maailmannapana ja väheksyy toisia.. Joka on monesti, tai siis yleensä väärässä asiassa kuin asiassa, mutta pitää tärkeänä tuoda julki kaikille kuinka täydellinen hän itse on!  
Tämä paussi teki itsessä ihmeitä! Vitutus väheni ja huomasin että minulla on aikaa tehdä vaikka mitä!! Mutta mitä minä tekisin??  

Tämä levollinen autuus kesti siis 2 kuukautta, mutta sitten huomasin, että jos en purkaudu aika-ajoin somessa niin se jo vaikuttaa työssä… 
Ennen olen ottanut asiakkaiden ja työtovereiden tyhmät kysymykset huumorilla! Nyt huumori ei enää tunnu riittävän… Oma asennemuutos on silminnähtävää ja vääjäämättömästi menossa kohti sitä, että tuon mielipiteeni julki väärässä paikassa! 

Joten tulin siihen päätökseen, että palaan somen vittumaiseen maailmaan, mutta koitan pitää sen minimissä! Facesta yritän pitää purkaukseni poissa ja siksi tein tämän blogin. Lukekoon joku, jos haluaa... Enemmän tämä on oman pään tyhjennys paikka, paikka johon oksentaa se kaikki paska joka muuten jäisi päähän pyörimään...

Toivossa on hyvä elää, eikös vaan?!?

10.9.2017

Mikä meidät ajaa siihen? 
Tekemään samat tyhmyydet kerta toisen jälkeen!? 
Mitä jos seuraavan kerran se vaikka onnistuisi!? 
Idiootti! 
Sä tiedät sen itsekkin että se ei vaan toimi, mutta haluat vain hakata sitä paksua päätäsi petäjään vaikka tiedät ettei se kaadu! 
Kuinka karma osaa seurata sinua niin hyvin että kun sen joskus osaat harhauttaa, niin päätät silloin tehdä jotain mikä todellakin sinut taas paljastaa…. 
Mutta siinäpä se, Karman Laki!! Itse petaat niinkuin makaat. Tyhmä fraasi, mutta ikävä kyllä totta. 
Kukaan muu ei vaikuta elämääsi niinkuin sinä itse! 
Se vaan on tosiasia, että kun tarpeeksi kauan nielee elämän karvasta kalkkia on helpompi tehdä asioita joita ei ehkä haluaisi.
Onhan se jo fysiikan lain mukaista, että alas on helppo mennä, mutta koitappa nousta yhtä helpolla ylös!
Tätä olen jo kauan miettiny, että onko nämä kortit tulleet syntymän mukana ja vaihtokertoja on 0!? 
Jos pohja on nähty, niin miksi se on nähtävä uudestaan!? 
En väitä elämäni olisi paskemmin kuin jonkun muun, koska niinhän ei ole! Eikä toisen elämää voi verrata omaan.
Mutta kukaan muuhan ei pysty mun elämää arvioimaan niin kuin minä itse ja luulen että olen saanut enemmän kuin tarpeeksi pahaa, jota kaikki hyvä ei pysty poistamaan! 
Kenties se on se joka saa toimimaan kerta toisen jälkeen niinkuin ei pitäisi!? 
Mulla on paha olo ja tää oma toiminta saa mut oksentamaan… 
Mä vihaan pahaa oloa ja se viha saa olon vaan pahemmaks ja sitä mä vihaan!
Rupeaisi vihdoin riittämään tämä taistelu jo muiden puolesta, itse on jo tottunut ettei osaa muusta unelmoida! 
Paskan määrä vain on vakio!

Leviääkö pakka?

No jopas on aika rientänyt niin, että tämä jarru jäi paikoilleen ruopimaan. Kevät oli ja meni, toi mukanaan kesän joka on kohta jo ohi.  Kev...