Usvassa on helppo vaeltaa

Aika menee siivillä ja ukko yrittää pysyä siinä mukana, eli melko usvassa on kesä ja alku syksy menty.

Viime postauksessa kertomani loukkaantumisen jälkeen kerkesin olla duunissa kokonaista yhden päivän, kun uusi koettelemus iski kouransa niskaan. Sitä nyt enempiä avaamatta, ennen diagnoosin saamista kävin niinkuin monet nykypäivänä koronatestissä, joka oli onneksi negatiivinen. 

Laakson korona-asemalla oli onneksi todella fiksu ja asiaan paneutuva lääkäri, joka otti kaikki mahdolliset kokeet. 

Joista selvisi että olin jostain helvetistä saanut Puumala-viruksen, eli kansanläheisemmin myyräkuumeen.

Voin sanoa että vaikka tällä hetkellä jylläävä Kiinan tuliainen on monelle paha sairaus, niin toi oli jotain kauheinta mitä oon ikinä kokenut. Viikon kestänyt 40 asteen kuume ja jumalattomat säryt söivät miestä kuin syöpä. 🥶🤢

Paskin homma on se, että kun kyseinen tauti on munuaisia kuormittava verenvuototauti, johon ei ole lääkettä, niin ei tiedä yhtään kuinka kovaa hittiä munuaiset ovat saaneet!?

Tästä työkuntoiseksi selvittyä, duunia oli onneksi ennen lomaa vain vajaat 2 viikkoa jäljellä.

2 ihanaa ihailee luontoa

Se 3:n viikon loma menikin sitten hyvissä ja rentouttavissa merkeissä lähinnä mökkeillessä. Eli voi sanoa, että tämä kesä oli melko hyvä, vaikka parhaat kelit niinkuin niin monta kertaa ennenkin kiersivät tämän ajankohdan. Mutta tämä loma oli kerrankin oikea loma. 😊

Dear Princess 😘

Tähän maisemaan ei koskaan kyllästy ❤️

Vähiin huvenneita voimia sai siis kerrytettyä hieman varastoon, joka oli tarpeen, koska töihin paluu oli samanlaista tuskaa kuin joka kerta. Tällä kertaa vain poiketen aikaisemmasta siinä suhteessa, että kiire oli lisääntynyt entisestään ja tätä ei yhtään helpottanut se, että Helmin vuoksi työvuorot joutui edelleen sumplia huolella. Illat ja viikonloput menivät siis taas melko tutuissa merkeissä duunissa, eli kuukaudessa olin 3 viikonloppua töissä, joten yhteinen vapaa-aika oli taas kortilla. 😖

Ja ettei elämä olisi liian helppoa, itsellä alkoi kuntotaso laskea ihan silmissä, joka on nyt sillä tasolla, että äijä joka aiemmin esim. juoksi 5-10 km 2-4 kertaa viikossa, ei nyt pysty juoksemaan edes 2km:ä pyörtymättä. Tai edes kävelemään hengästymättä ja monesti pelkkä rappusia yläkertaan kiipeäminen vie voimat moneksi minuutiksi. Töissä hommat kerkesi mennä siihen pisteeseen, että eräänä päivänä kesken päivän voimat loppuivat siinä määrin etten meinannut päästä kopin penkiltä enää ylös.

Jos saisin kolme toivetta, yksi olisi se että edes jaksaisi...

Toissa viikolla oli pakko lähteä kesken päivän lääkäriin, kun tuntui että happi loppuu ja joku kävelisi rinnan päällä..

Nyt on siis sydäntutkimukset käynnissä, koska jo pelkät sukurasitteet ovat sen verran suuret. Isän puolelta ukki kuoli 7 vuotta mua nuorempana vain 38-vuotiaana kertalaakista mökille saunan pukuhuoneeseen ja äidin puolelta ukki eli jopa 57-vuotiaaksi ennenkuin sydän lakkasi sykkimästä.

Sitten kun kumpainenkin suku on lähtöisin Itäisestä-Suomesta, eli sydänsairaalta alueelta, niin lähtökohdat eivät ole alunperinkään ole olleet parhaat mahdolliset.

Ja tähän kun laskee vielä päälle sen, että äidillä ja hänen kahdella siskolla on sepelvaltimotauti, niin ollaan hyvällä pohjalla.

No nyt onneksi on sen verran hyvä omalääkäri, että ottaa asiat todesta ja on valmis tekemään oman osansa että selvyys äijän tämän hetkiseen tilaan saadaan. Viikko sitten tein 24:n tunnin holter seurannan, josta pitäisi ilmetä onko ukolla lisälyöntejä, tai jääkö iskuja välistä!? Jos tästä ei mitään selviä, niin tarkoitus oli saada lähete kunnon kardiologin tutkimuksiin.

Eli tälläistä helvetin paskan lapiointia tämä elämä tuntuu edelleen olevan.

Mutta jos on kuraa valunut hyvän vastapainoksi lahkeelle, niin tämän kaiken keskellä tuli myös sitä hyvää.

Tyttö pääsi peruutus ajalla suunniteltuun sydämen katetrointi toimenpiteeseen, joka meni paremmin kuin hyvin. Viime katetroinnissa vielä auki jäänyt sydämen virtaus paineita tasaava läpivirtausputki päästiin viimein sulkemaan. Tämä vaikutti tytön tilaan sillä tavalla, että veren happipitoisuus nousi 86-88%:sta joka aiheutti helposti tulevaa sinertymistä, lähes normaaliin 96-98%:iin.😍

Aina parasta operaation jälkeen on nähdä toi hymy 😍

Ainoa pieni miinus tässä uudessa tilassa on se, että jo ennestään menevä typy ei enää meinaa pysyä paikallaan edes sitä pientä hetkeä! 🥶

Tällä typyllä on elämäniloa jota riittäisi jakaa vaikka pienelle kylälle. ❤️

Tämä ei ole paras yhtälö kyllä itselle tällä hetkellä, mutta lasten kunto ja hyvinvointi menee kaiken muun edelle!

Nyt siis odotellaan holter tuomiota ja koetetaan jollain ilveellä jaksaa käydä hankkimassa lihaa leivän päälle. Joka on kyllä ollut kropalle melkoinen koettelemus, eikä ilman epämääräisiä tuntemuksia ole selvinnyt yhtenäkään päivänä.

Tuli tossa tällä viikolla huomattua se, että nykypäivänä teknologia on kehittynyt melko tavalla lyhyessä ajassa. Hankin urheilukellon tilalle ensimmäisen älykellon ja tietysti uuden Apple watchin, kun olen tällainen omena-ihminen nykyään henkeen ja vereen. Tämä kello mittaa siis todella tarkkaan sykkeen ja veren happiarvot, verrokkina Helmin saturaatio-mittari.

Mutta yksi mikä yllättää tälläisen juntin maalaisen, on se kuinka hyvä tämän kellon EKG-appi on!

Tämä appi on tutkitusti täysin vertailukelpoinen tavallisen 12-kytkentäisen EKG:n kanssa 😱

Tätähän on pitänyt testata jo jokusen kerran.... Ja niinkuin normi testissä levossa sinusrytmi on selkeä, mutta rasituksen jälkeen tuli heti muu viesti mittauksesta.

Tämä voi tulla monesta syystä, yksi on sydänsairaus jota kello ei pysty tunnistamaan.
Onneksi koska kone ei ikinä täysin korvaa ihmistä.

Vaikka kunto on tällä hetkellä mitä on ja tietoa mistään ei vielä ole ainakaan viikkoon, niin onneksi muulla perheellä on asiat hyvin. 

Ja siitä muuten sen verran vielä, että Aleksi pääsi harmaissa haluamalleen ”kurssille”. Dad is proud, my son 💪🏻

Fiilis on siis kaikesta huolimatta, tämä ☝🏻