Tätä päivää on odotettu ja pitkään, jonka aikana on melkein lähtenyt henki, sekä järki.
Etenkin viimeisen 3:n viikon aikana, olen ollut niin rajoilla, että olen jo ruvennut vihaamaan omaa työtä.
Muutamia kertoja älytön kiire ja tavaran määrä on tuonut tunteen, että henki salpaantuu ja pitkästä aikaa on joutunut turvautumaan taas beetasalpaajiin ettei sydän tule rinnasta ulos.
Tunne näkyy naamasta |
Tilan puutteen ja tavara paljouden vuoksi olen saanut tehdä työt pääsääntöisesti ulkona, auringon paisteessa, jossa lämpötila on noussut tuskallisiin lukemiin.
Ja tänä aikana olen kerennyt pitämään taukoja n. 30min...
Kyllä, ruokataukoja en pitänyt yhtäkään..
Mutta nyt kävin viimein yläkerrassa avautumassa henkilöstöpäällikölle, ettei tässä menossa ole mitään järkeä, eikä mun pää tai kroppa tätä enää kestä!
Tällä viikolla kuulin ohi mennen, että johtoryhmässä oli keskusteltu lisä henkilön hankkimisesta kyseiseen hommaan.
Tiedä sitten oliko oma purkaus vaikuttanut asiaan, mutta hyvä jos asiasta edes keskustellaan, koska ensi kesänä en samaa enää jaksa.
Tästä kevyempään..
Tänään juhannus alkoi taas perinteisellä fillari lenkillä, himasta appivanhempien mökille.
Matka oli kelin osalta todella rankka, mutta ai sitä autuutta kun perillä sai kylmän juoman, ruokaa ja pääsi mahtavaan saunaan.
Ehkä se elämä hymyilee myös mulle, vaikka siltä ei ole juuri tuntunut...
Tuska helpottaa heti kun loma alkaa |
Joten hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille. Ottakaa ilo irti näistä yöttömistä öistä ja ladatkaa itsenne synkkää aikaa varten, koska etenkään täällä ruuhka suomessa kiire ei lopu!