Elämän kulku

Oon viimein huomannut että kaikki mitä kirjotan on pelkkää paskaa, siis kirjaimeilisesti.

Mikään kirjoitus ei sisällä mitään positiivista! Pelkkää valitusta kaikesta paskasta  mitä vastaan tulee. 

Mutta jos aloitetaan tämä kaikki siitä, kun kirjoittaja oli pieni. 

Hänellä oli hyvä ja antoisa lapsuus, vaikka sen kaiken kesketti vanhempien ero.

Kirjoittaja asui sen jälkeen isällä kunnes jäi 9 vuotiaanaa kiinni röökistä ja siitä koitti muutto äidin ja hänen uuden miehen kotiin.

Siinä meni muutama vuosi seesteisesti kunnes koitti aika juuri ennen 6:tta luokkaa muuttaa kaupungin toiselle puolelle.

Systeri oli musaluokalla joten mut laitettiin samaan kouluun viereiseen kaupunginosaan.

6-luokan alkaessa en tuntenu ketään muuta ku yhen jonka kanssa olin pelannu Saipa junnuissa. 

No eka löysin äkkiä seuraa isosta lössistä ja seurasin sitä hetken

Sit tuli yks luokan myhäilijä kysyy et ollaaks kavereita ja eihä siitä voinu kieltäytyä.

Siitö alkoi aikakausi joka käsitti ekat kännit 13 vuotiaana 

Monen monia känni-iltoja, ruohoa ja kerran puoli vahingossa poltettaavaa hepoa.

Tällöin myös sain sen ainoan vankilatuomion joka sitten muutettiin  2kk ehdollista.

Mutta tästä tstävyydestä tuli myös tiivimpää kun pyysin tätä äijää mun pojan kummiksi!

Mutta mistä voi vetää johtopäätöksen että ihminen on jo kaiken kokemansa jälkeen vanha?

Ja mitä on ikuinen ystävyys?

Meillä ”hävis” ystävyys mun häiden jälkeen ku kaveri hävis yhtäkkiä reppuineen yön hämärään..

Mutta tosi ystävyys ei tunne rajoja niikuin meillä meni.

10 vuotta myöhemmin palasimme asiaan kuin päivääkään ei olisi mennyt,

Eli kun nykypäivänä puhutaan ystävyydetä, niin se on meidän mittapuulla kuin”avioliitto”

Till death do us part

And after that we are all the same

Purkaus

 Mitä sitten kun kyllästyy kaikkeen paskaan? Miksi siitä pitäisi kirjoittaa ja jakaa sitä eteenpäin kuin lumivyöry. Jos elämä on pääosin pelkkää taistelua, pienet onnen hetket ja kaikki pieni hyvä hukkuu kaiken paskan alle ja sitä ei enää vitutukselta muista. 

Vuoden vaihteen reissu onneksi on vielä tarkasti mielessä ja se antaa voimaa kohden tulevaa harmaata vuodenaikaa.

Helmin koulu jatkui uudessa 4-9 luokat kattavassa koulussa. Tyttö sai onneksi uuden bestiksen jo ennen kesää kun uusi luokkakaveri muutti paikkakunnalle ja Helmi oli heti kaverina hänelle. 

Ystävät ovat voima ja oikeat ystävät voimavara.

Ystävistä huolimatta kiusaaminen alkoi lähes heti ja se särkee sydämen. Ja vielä se että kiusaajat oli oman luokan poikia.

Onneksi vanhemmat ja opettaja ovat ottaneet tämän kiusaamisen tosissaan ja sitä ollaan yritetty vähentää.

Kaikki kiusaaminen on perseestä, etenkin kun on itse ollut koulukiusattu ja myöhemmin tyhmänä ryhmän paineen alla ajautunut itse kiusaamaan! 

En väheksy yhtään, mutta silloin kiusaaminen oli lähinnä fyysistä, mutta nyt se lähinnä keskittyy henkiseen väkivaltaan joka jättää vielä syvemmät arvet kuin fyysinen teko.

Mutta millä tätä kaikkea pahaa saisi hallittua? 

Millä tapaa nykynuorison saa uskomaan vanhempiaan kuin esim meidän lapsuudessa!? 

En mä uskaltanu 10-vuotiaana tehdä vastarintaa vanhemmille ja en esim koskaan isälle. 

Ja en koskaan pelännyt kumpaakaan vaikka silloin saatiin vielä vitsaa tai remmiä. Vaan kunnioitin vanhempia. Se on nykynuorisolta täysin kateissa.

Ite esim tänään kaupassa sanoin tytölle että et saa jotain kun olet jo saanut, niin alkoi kauhea huuto ja väittely et kyllä mä otan. Ja se tilanne eskaloitui sitten viimein siihen että kun tyttö oli heittänyt haluamansa suklaan sille kuulumattomaan paikkaan ja olin pyytänyt monta kertaa viemään sen omalle paikalle, huusin lopuksi että nyt VITTU viet sen sinne minne se kuuluu ja joo koko kauppa näki sen 

Siis mitä me voimme tehdä nykynuorison kanssa, että saisimme elää ja kasvattaa lapsia kohden parempaa huomista?

Ite olen jo tässä iässä täysin kypsä tähän nykyiseen paska yhteiskuntaan.

Miksi kaikesta pitää tapella ja olla parempi kuin toinen!? 

Saatana ihminen on mitä on ja antaa hänen olla.

Ollaan ihmisiksi ja annetaan toisten olla niinkuin haluavat. ❤️

Perheellä maailman ääriin

Voiko sydänsairaan lapsen kanssa matkustaa ikinä? Ja voimmeko mennä Tukholmaa pidemmälle?

Näitä asioita mietimme joskus silloin kun olimme pienen vastasyntyneen kanssa Lastenklinikalla.

No siis ensimmäiset mietteet oli kyllä, voimmeko koskaan elää normaalia lapsiperhe-elämää?

Mutta vuosien jälkeen olemme ensin käyneet parin tunnin lennolla Tsekeissä ja tämän onistuneen matkan jälkeen olimme valmiita kokeilemaan jo lentoa välimeren rannalle.

Tämä matka osoitti että kaikki pystyvät tekemään unelmien loman Euroopan mahtaville rannoille, joten tämän reissun jälkeen tyttö on käynyt 2 kertaa Kreikassa ilman ongelmia.

Itseasiassa nämä reissut ovat antaneet ymmärtää, että vaiva kuin vaiva ei ole este, vaan hidaste kaikkine toimenpiteineen.

Olemme jo vuosia unelmoineet matkasta maailman toiselle puolelle Australiaan, jossa olen itse käynyt noin 30 vuotta sitten ja ihastuin jo silloin tähän ihmeelliseen maahan niin paljon, että nyt kun se oli mahdollista kun kummi-setäkin on siellä asunut yli 50 vuotta, halusin tämän ihmeen näyttää myös perheelle.

Tässä pääsemme siis siihen tilanteeseen kun rupeamme miettimään, voiko meidän pieni sydänpotilas matkustaa moisen matkan maailman ääriin?

Tätä asiaa tiedustelimme Kardiologin käynnin yhteydessä ja koska sydän tilanne oli "normaali" saimme luvan lähteä tavoittelemaan tätä unelmaa.

Liput lennoille ostimme jo heti 2023 tammikuussa, kun matkan oli tarkoitus alkaa saman vuoden joulukuussa. 

Tyttö oli jo ennen lähtöä miettinyt tarkkaan mitä eläimiä haluaa nähdä reissulla ja nämä olivat tietysti Koala sekä Kenguru.

Lähdön aika koitti vihdoin joulukuun puolessa välissä monien vastoinkäymisten jälkeen, mutta pääsimme matkaan kohden ensimmäistä etappia, joka oli Amsterdam.

Tämä välilento meni hieman kuin muisteluna muista lennoista ja oli ohi jo ennenkuin ehti oikein alkaa.

Ensimmäinen välilasku Amsterdamiin oli noi 3 tuntia, joten pidimme vain vauhtia yllä että ehdimme ajoissa seuraavaan koneeseen kun virtaa vielä kaikilla riitti.

Olimme siis tulleet pienellä KLM yhtiön koneella Hollantiin, joten voitte miettiä tytön ilmeen kun pääsimme mannertenvälisen koneen kyytiin.

Siis täällä on telkkari jokaisella josta voi katsoa ohjelmia tai pelata pelejä.

Olimme jo ennen matkaa sopineet sairaalassa, että tyttö saisi pitkille lennoille AD/HD lääkettä joka oli ruokahaluttomuuden takia lopetettu, sekä melatoniinia koska ensimmäinen pitkä lento oli yötä vasten.

Noin 12 tunnin matka Amsterdamista Singaporeen meni nopeasti jopa itsestä vaikka en itse nukkunut kun noin 2 tuntia. Typy sentään veteli kunnon yöunet matkan varrella. 

Olimme perillä iltapäivästä paikallista aikaa noin 30 asteen lämmössä, eli lämpöä oli nyt noin 40 astetta enemmän kuin suomessa.

Sydän ei oireillut millään tavalla pitkästä lennosta tai siitä että lensimme pitkän matkan noin 10km korkeudessa.

Itseasiassa koneesta noustessa tyttö oli suht pirteä, mutta vanhemmat eivät niinkään.

Tällä välilaskulla kerkesimme hieman tutkia lentokenttä elämää Aasiassa ja syödä aitoa aasia ruokaa suoraan McDonalds tyylisestä kanaravintolasta 😅

Vatsat täynnä lähdimme etsimään viimeisen etapin terminaalia, jota ennen tyttö sanoi että haluaisi joskus matkustaa kaksikerroksisella lentokoneella..

Ja mikäs kumma meitä oli odottamassa? Iso Qantasin jumbojet, eli siis juuri se 2-kerroskone!!

Ei ollut tytön ilolla rajaa ja ehkä jo pieni matkaväsymys katosi kuin seinään.

Tämä etappi mentäisiin siis yhtä isolla koneella kuin euroopan ja aasian väli, sillä poikkeuksella että tämä kone omaa 2-kerrosta!

Matka Singaporesta Sydneyhin kesti vain 9 tuntia, mutta siitä ajasta lensimme Australian yllä yli puolet matkasta! Aivan valtava maa..

Tämäkin pitkä lento oli tytölle kuin automatka mökille ja perille päästyä piti heti saada kuvia että olemme oikeasti täällä.

Nyt ei siis kuin pientä purtavaa ja kohden ensimmäistä yö paikkaa joka oli pienen juna/kävelymatkan päässä. Tämä oli valittu seuraavana aamuna lähtevää junaa ajatellen. 

Aamulla olisi vastassa siis pieni 8 tunnin junamatka lopulliseen kohteeseen, joka oli Albury n. 550km päässä sydneystä. (tätä ennen kävimme hieman katselemassa Sydneytä, Operahouse, Harbourbridge ja Sydney Tower, sekä tietysti Martin Placen joulukuusi tuli nähtyä jetlagissä ja syötyä Darling Harbourissa, missä Typy nukahti seisaltaan pöytään) ensimmäinen merkki jonka sydän antoi tällä matkalla, no perillä oli noin 25 ja pilvistä, kunnes parin tunnin päästä taivas oli täysin sininen.

Olimme valmiita pistämään kaikki kellot soimaan aamulla, että varmaan keretään junaan, mutta mitä turhaa kun kaikki oli hereillä klo 4 paikallista aikaa, typy ensimmäisenä!😆

Siis kerkesimme hyvin junaan vaikka jo aikaa sitten ostetut liput piti vaihtaa paperisiin asemalla.

Junamatka oli jotain muuta kuin mihin suomessa oli totuttu. Puolet matkasta oli mutkaa mutkan perään, mutta maisemat olivat jokseenkin mahtavat ja tällä matkalla nähtiin ensimmäiset kengurut.

Perille määränpäähän päästiin noin puoli tuntia myöhässä ja siellä meitä odotti lempeä 34 asteen lämpö.

Tyttö oli tehnyt koulusta saamiaan monisteita hieman matkan varrella, koska matka alkoi ennen lukuvuoden loppua.

Muutama ensimmäistä päivää vietettiin kummi-sedän ja serkun kanssa katsastaen paikallisia nähtävyyksiä ja uiden Lake Humella. (tämä oli parasta mitä tyttö toivoi, koira kaverin jälkeen)

Kävimme myös katsastamassa paikan jonne kummi-setä ja nyt jo edesmennyt kummi-täti olivat tulleet 1960-luvun lopulla. Mykistävän kokoinen paikka.

Joulu rupesi lähestymään ja oli aika siirtyä viettämään Real Aussie Christmas Sydneyhin, jonka järjestivät toinen serkku ja hänen täysi aussi puoliso vanhempineen.

Aussi joulu alkoi aaton aaton hamppari grillailuilla ja jatkui aaton sushibuffetin kautta joulupäivän (sikäläinen oikea joulu) grilliherkkuihin. Ja taisi olla ensimmäinen jouluaatto kun tyttö on bikineissä uima-altaassa?

Joulun jälkeen oli aika vuokrata auto ja siirtyä takaisin rannikolta sisämaahan, ensin rannikkoa pitkin kohden pääkaupunki Canberraa ja sieltä vuorien läpi pujotellen Alburyyn takaisin.

Canberran pyörähdyksen jälkeen matkan arvionti meni hieman pieleen, vuoristo osuuksien takia joten pimeä kerkesi laskea ennekuin päästiin edes vuoriston huipulle.

No matkalla tuoksui todella tuore eukalyptuspuu ja näkyi monta kengurua, joista 2 meinasi jäädä alle. Yksi hyppäsi konepellin yli ja toinen seisoi keskellä tiedä kuin patsas.

Tämäkin etappi oli aikuisille monien nähtävyyksien reissu, mutta typy keskittyi koko matkan selaamaan tablettia.

Auto meillä oli 5 päivää ja ilman sitä olisi monta nähtävyyttä tuhansista jäänyt näkemättä ja nytkin näimme vain muutamia kymmeniä..

Ja tähän mennessä tyttö oli jaksanut matkata edestakas ilman suurempaa ääntä, joten voi vetää johtopäätöksen kesken reissun että matka on onnistunut.

Edessä oli vielä paluu Sydneyhin, siis pienen kiertotien kanssa noin 650km johon aikaa meni vajaa 12 tuntia, mutta tulipa sitten lopuksi ajeltua keskellä Sydney Cityä.

Hotelli meillä oli uudeksi vuodeksi Hyde Parkin alapuolella Thai Townissa, jossa maksoi 3 yötä saman kuin Stadissa uutena vuonna 1 yö! 

Kannattaa ehkä ottaa suomen oppia ni saadaan kaikkien hotellien täyttöaste kuntoon.

Vuorossa oli matkan kohokohta ja kaikkien paikallisten varoittelema uudenvuoden ilotulitus. Raketteja ammuttiin klo 21.00 6min ja klo 00.00 12min joka oli maailman suurin ilotulitus!

Olimme kuulleet että paikalle saapuu yli 1000000 ihmistä ja paikat varataan jo ennen puoltapäivää, joten koitimme lähteä hotellilta ajoissa ja olimme Circular Quaylla noin 13.30 jolloin tällä paikalla oli ehkä 5000-7000 ihmistä.

Iltapäivän aikana tyttö löysi vierestä myös kavereita, vaikka yhteistä kieltä ei ollut. Pari päivää kävimme tällä Afkaani perheellä syömässä.

Iltaa kohden ihmismäärä vain kasvoi ja kaikki pienetkin kolot oli ammuttu täyteen, eli porukkaa oli varmaan sen pääkaupunkiseudun määrän verran?!

Ja kaikesta tästä huolimatta tyttö jaksoi olla samalla paikalla pieniä kävelyitä pois lukien 10 tuntia!

Tämän jälkeen vielä kävelimme noin 1,5 tuntia hotlalle sen 2,5km koska porukkaa oli koko city täynnä!

Eli noin me ja noin 100000 muuta!?

Onneksi seuraavana päivänä ei ollut kiire minnekkään, mutta ennen takaisin Alburyyn paluuta oli tehtävä vielä käynnit Bondi Beachilla, Manly Beachilla ja Luna Parkissa. Nänähän onnistuivat ja niissä vietettiin mukavat päivä. En tiedä oliko Luna Park vai pieni Manly Beach tytön lemppari, mutta kummassakin hän oli elementissään.

Ja tähän väliin sanotaan että rannikon kostea noin 24-28 ja sisämaan kuiva 29-35 asteen lämmöt eivät saaneet tyttöön kuin pieniä uupumisen merkkejä.

Ja taas oli edessä pieni 8 tunnin junamatka takaisin Alburyyn. 

Perillä odottaisi vielä viikko pelkkää auringon ja lämmön tankkausta ilman kiirettä minnekkään. Ja lämpöähän riitti kun pääsimme perille,

 

Mittari näytti n. 34 astetta, eli lämpöä riitti mutta tytön kunto ei tästä mitää tuumannut. Eli tytön sairauteen huonompi asia on kylmyys kuin lämpö.

Tyttö siis eli viimeisen viikon kylpien auringon ja veden lämmössä.

Ja tähän viimeiseen viikkoon sisältyi myös vierailu mun serkun luona Melbournessa. 

Kyseinen kaupunki oli kuin pieni pala omaa maailmaa, niin erillinen se oli verrattuna Sydneyhin.

En nyt rupea näitä erottelemaan, koska sen voi tuntea periltä käsin.

Siis matkan lopputulema on, että pääsimme raapaisemaan maailman syrjäisimmän mantereen pintaa, eli nähtävää jäi vielä monille sukupolville.

Siis myös sydänsairas voi matkata maailman ääriin!

Uutta vuotta vaan perkele!

 Heipä hei vaan. Tämä vuosi piti alkaa kertomuksella kuinka sydänsairas tyttö murtaa rajoja mannerten välisellä lennolla ja pitkällä ulkomaanmatkalla, mutta se jääköön myöhemmäksi.

Vuosi siis vaihtui ulkomailla ja pari ekaa vuoden viikkoa oli elämän parhaita. Tämä ilo kuitenkin loppui lyhyeen kun meidän perhe saapui takaisin Suomen kamaralle. 

No muilla elämä loman jälkeen hymyili, mutta tämä gubbe jäi suoraan saikulle kauhean flunssan takia. Siinä se viikko meni sairastaessa, mutta sitten ajattelin että duuniin on hyvä palata vaikka yskä sai välillä melkein tajun lähtemään.

Viikko meni tuskaisesti duunissa, mutta lauantaina heräsin siihen että veto on täysin kateissa, no ihmekkös toi kun kuumetta vajaa 40! Onneksi on työterveyshuolto ja eikun Terveystalosta hakemaan keuhkokuume diagnoosi. 🤕

Tähän sai onneksi kunnon hevoskuurin lääkkeitä (2 tablettia kolmesti päivässä) ja tauti taittui viikossa.

Puolitoista viikkoa meni duunissa sen jälkeen kuin ei mitään, mutta sitten helmikuun puolivälissä kesken viikon oikeassa silmässä rupesi liikkumaan outoja varjoja. Ekaks luulin et pää sekoaa lopullisesti ja rupeaa näkemään omiaan. Fuck!

Voi perse eikö mikään riitä?

Eikun seuraavana aamuna jonottamaan terveyskeskukseen jossa vain 1 lääkäri pailkalla, no eipä ollut kiire minnekkään.

Vihdoin lääkärille päästyä tämä konsultoi silmälääkäriä, joka sanoi että selvä lasiaisen irtouma kyseessä, eli 1-7 päivän kiireellisyydellä aika silmäklinikallle.

No tämähän aika tuli sit juuri tarkasti sille 7. päivälle, eli 22.2! 😖

Pari päivää meni kotona sairauslomalla taas! Kunnes taas kesken viikonlopun silmään levisi tumma varjo lähes koko näkökenttään. 

Ai nytkö lähtee sit saatana näkö kokonaan?

Siis eikun nokka kohden silmäsairaalan päivystystä sunnuntai aamupäivästä, sen jälkeen kun olin lauantai iltana soittanut päivystysapuun.

Yllätys yllätys päivystyksessä oli vain 1 lääkäri! 🤯 Kiitos tästä terveydenhuollon arvostuksesta suomessa! 

Tämä reissu toi sitten kaikkea muuta kuin hyvää. Silmän verkkokalvo oli irronnut jo täysin selkeän näön alueelle ja oli enään osittain kiinni. Verkkokalvo kun irtoaa se aiheuttaa hapenpuutetta hermokuiduissa ja tarkannäön alueelle päästessä voi aiheuttaa pysyvää näkökyvyn heikennystä. No tamähän tästä enää puuttui, voi kilin kellit. 

No Torstain lääkäriaika muuttui sitten kiireelliseen leikkaukseen Tiistaina ja sitä odottaessa aika meni kotona maaten paikallaan tekemättä mitään.

Leikkaus oli itsessään helppo nakki ja melko tunnoton kaihileikkaukseen verrattuna. Ainoa melkosen ikävä tunne oli kun puudutusainetta ruiskutettiin silmäkulmaan noin 10 sentin ruutalla. 🤮 Hyi helvetti.

Toimenpide kesti noin tunnin, jossa lasiainen imettiin pois ja verkkokalvo painettiin jotenkin paikalleen ja reiät pistettiin umpeen laserilla, jonka jälkeen silmä täytettiin kaasulla. Tämä kaasu pysyy silmässä noin 4-5 viikkoa joilloin esim autolla ajo on kielletty, muutenkin tuli jo suoraan kk sairauslomaa kun mitään vähänkään raskasta ei saa tehdä.

Kotiutuksen jälkeen oli kuin tappelusta tullut

Nyt on 3,5 viikkoa mennyt leikkauksesta ja kaasu on vajantunut jo melkein näkökentän alapuolelle, mutta silmä saa kaikki suorat viivat mutkille. Ja kahdella silmällä katsottaessa kaikki näkyy kahtena ja päälle viikon on ollut oireena myös se että jos nousee nopeasti pystyyn leikattu silmä pimenee 5-10 sekunniksi.

Vajaa 4 viikkoa ni ei näytä niin pahalta enää, 
mut luomi vaan alkanut roikkumaan.             

Tämä kaikki sattui taas juuri sopivaan aikaan, eli kalliin ulkomaanmatkan jälkimainikeihin. Tästäkin hyvästä sai maksaa poliklinikkamaksun, yhden yön sairaalassa ja vielä tulevat uudet lasit. Onneksi kaihileikkauksen jälkeen saadut lasit ovat lähes maksamatta!!

Miksi aina käy näin että jos saa lusikalla hyvää, niin tulee kauhalla paskaa!? Nyt hyvää tuli kottikärryllä mutta se tiesi sitten täysperävaunun verran paskaa nilkoille. 

Ja nythän kävi näin että silmän näkökyky on tällä hetkellä 40% 

No tämä vielä ehkä parantuu hieman seuraavan kahden kuukauden aikana. Mutta jo nyt on selvä että korjatulla silmällä ei tule näkemään lähelle eikä kauas enää koskaan. Nyt suht tarkka alue kattaa noin 1-5 metriä.

Tämä pitkittynyt sairausloma tässä vaiheessa tarkoitti, että tämän kuun liksa oli viikon vajaa, jonka Kela korvaa joskus. 

Sepä hienoa kun noita laskuja oli taas sievä pino.

Eli taas alkaa tämä arvonta mikä lasku on tärkein. 

Vittu mä sanoin joskus että en halua enää koskaan tähän tilanteeseen, mutta minkä teet kun oot syntynyt suomeen.

Tähän maahan kun olet syntynyt ja koitat luoda jotain kuokkien maata niin ajan myötä huomaat että ainoa jota olet saanut aikaan on että olet kuokkinut kaiken maan ympäriltäsi.

Nyt päästiin meilläkin samaan tilanteeseen kuin moni eläkeläinen ja työtön, eli valittavana on joko ruoka tai lääkkeet!

Vittu että vituttaa kuin sitä saatanan pikku oravaa.

Ja tässä maailman tilanteessa suomen hallitus päättää sitten kiristää tiukkaa vyötä pienituloisilta ja kymmeniltä tuhansilta työttömiltä jotka tekisivät töitä jos niitä olisi, sekä niiltä kymmeniltä tuhansilta pätkätyöläisiltä jotka tekisivät täyttä päivää, mutta työnantaja puoli ei tätä salli.

Tämä vyö on jo ennen tätä kiristystä löytänyt viimeisen vapaan reiän.

Kaiken tämän lisänä meidän oma rakas kunta rankaisee kaikkia veroeurojen tuojia, mutta eritoten eläkeläisiä. 

Esim. uimaan ja salille pääsi vielä viime vuonna eläkeläiset vuodeksi n. 70€

No tänä vuonna tämä sama setti maksaa sitten 35€/kk!!

Itse sain viime vuonna käydä uimassa erityislipulla 50€/vuosi, no mutta hups tänä vuonna tämä sama hupi maksaa 110€

Ja mitä liksat ovat tässä ajassa nousseet? 

0%

Milloin tulee se hetki kun suomalaisen kamelin selkä katkeaa? 

Vai katkeaako se vain siellä kotona pimennettyjen verhojen takana villasukat jalassa kun ei ole varaa pitää lämpöä pattereissa!?

Kaiken eniten vituttaa se minkälaiseksi vittupääksi tämä kaikki on mut saanut. Olen sanonut perheelle sellaista jota ei kenenkään joka perhettään rakastaa, ikinä tulisi sanoa. Mutta minähän aukaisin yksi ilta pienestä tytön jankutuksesta johtuen suuni ja sieltä tuli sellaista saatanan tekstiä, että tekee mieli oksentaa.

Kuka noin sanoi? En se saatana ole minä! Vai olenko? 

En tiedä, mutta siitä hyvästä mut pitäs ripustaa kiveksistä tuomiokirkon rappusille jossa halukkaat sais kivittää mua.

Ton illan jälkeen en ole uskaltanut sanoa sanaakaan, etten vaan päästä jotain paskaa suustani.

Liekö se lievä aivovamma ollutkaan niin lievä? 

Pyydän perheeltäni nöyrimmin anteeksi, vaikka en sitä ehkä ansaitse. 

Te olette kaikki mitä mulla on ja mitä haluan. Kaikki viimeeksi sanomani sanat tulevat jostain muusta kuin musta, koska näin en ajattele. Sen toisen mä haluan hakata paskaksi ja talloa maanrakoon, kun vaan tietäisin miten.

Parempaa kohti?

Leviääkö pakka?

No jopas on aika rientänyt niin, että tämä jarru jäi paikoilleen ruopimaan.

Kevät oli ja meni, toi mukanaan kesän joka on kohta jo ohi. 

Keväästä ei jäänyt käteen eikä mieleen mitään, mutta kesässä oli ainakin yksi viikko jolloin oli lomaa ja se meni rakkaalla mökillä. Niissä maisemissa saa pään aina nollattua, vaikka tämäkin reissu meni yhtä ja toista tehden. Yli 60 vuotta vanha mökki sai uuden sisustuksen, joka on miltei valmis...

Vielä terassi ja sauna remppa niin se on kuin viime vuosituhannen loistossaan. Ukin ja Mummon kunniaksi tätä tehdään vaikka raha ja aika on kortilla. 💖

Niin kaikki aika ja henkinen kantti menee siihen rahan hankkimiseen, etenkin nykypäivänä.

Itse ainakin rupeaa taas olemaan fyysisesti ja henkisesti niin loppu, että välillä tuntuu kuin seinä olisi taas liian korkea ylitettäväksi. 

Viikot on menneet lähes valvoen tai vahvojen särkylääkkeiden ja unilääkkeen kera, sitten seuraava päivä töissä kuin aineissa. 

Muutaman kerran on meno ollut kuin vanhassa duunissa, eli kirosanat ja tavarat lentävät, kun tuntuu että kaikki menee pitkin reisiä. Tavarat eivät siis lennä hallitussa kaaressa vaan lähtevät voimalla sinne tänne ja kerran jo arvon työkaveri kerkesi sanomaan, että rauhoitu ja vedä henkeä kun paiskasin ruuvipaketin voimalla laatikon pohjalle jonne se levisi täysin.

Ja tämä pelottaa, koska tätä tilaa lähdin vanhasta duunista karkuun. Koska seuraavan kerran paketti ruuveja/muttereita tai muuta kiinnitystarviketta lentää niin pitkälle kuin käsistä voimaa löytyy!

Tämä pieni hillinnän menetys vaikuttaa omaan olemukseen ja sitä kautta koko perheeseen.

Ja ilman omaa perhettä mikä olisin? En mitään.

Mutta miettikää tilannetta noin kerran kuukaudessa joka saa mielen järkkymään kuin tieto tytön parantumattomasta sairausesta!?

Tähän antaa pientä apua alkoholi tai huumeet ja niistä kahdesta tyydyn onneksi ensimmäiseen, mutta sitäkin tarvitsee enemmän ja useammin hiljentääkseen sitä syyttävää ääntä.

No tässä on nyt mennyt 2 vuotta joista 3 viikkoa on ollut ansaittua lomaa. Eli sekin pistää mielen ja kropan tässä iässä sekaisin... Mutta onneksi joulukuussa odottaa 4vk lomaa, jos vaan selviää sinne saakka?!

Tämä vuosi on siis imenyt kaikki mehut jo nyt. 

Hinnat, sekä kustannukset nousee kokoajan ja meidänkin asumiskustannukset ovat tänä vuonna lähes tuplaantuneet josta syystä yritimme laittaa kämppää myyntiin ja muuttaa omaan pieneen tupaan. Mutta sekin meni täysin reisille, koska talonyhtiö on kusenut hommansa aivan täysin, niin että olisimme ottaneet myynnissä kymppitonneja takkiin. 

Ja niin kuin se ei olisi riittänyt niin uuteen kämppään olisi tarvittu se 30000€ omaa hyvää. (Siis sen yli 30000€ joka olisi jäänyt vanhan lainan jälkeen käteen)

Miksei Suomessa voi myydä elimiään? Voisin myydä toisen munuaisen, tai vaikka molemmat. 

Ei pysty enää syömään edes pelkkää makaronia ja tonnikalaa, joka oli halpaa opiskelija safkaa, koska makaronit on kortilla ja tonnikala alkaa maksaa hunajaa. 

Eli rahat on niin tiukassa että joutunut jo miettimään mitä lääkkeitä on pakko ostaa. Nyt on verenpainelääkkeet olleet poissa 2 vk, onneksi paineet ei ole nousseet liikaa vaikka ovatkin mulle liian korkeat. Mielialalääkkeet vois mielellään jättää pois kun ovat kalliita ja eivät Kela korvattavia, mutta niiden lopetus aiheuttaa kauheita aivo(salamia). 

Ei osaa paremmin ilmaista näitä minuutin välein tulevia purkauksia päähän.

Joten viimeinen hiljainen puoli vuotta on kulunut ihan hallituissa merkeissä. Eli hallitussa kaaoksessa.

Tämä vuosi on tuonut niin paljon stressiä, että jos tämä vuosi olisi tullut 15 vuotta sitten olisin narun jatkona.

Onneksi Aleksilla ja Helmillä on kaikki ollut ja mennyt hyvin, joten ei ole lasten puolesta tarvinnut olla huolissaan 💞

Raha-asiat ja oma kunto/terveys on nyt pinnalla ja toivotaan että kaikessa kamelin selkä kestää vuoden loppuun, koska silloin hieman helpottaa?! Fingers Crossed

Joko ajan on pakko lentää tai ihmeitä tapahtua, koska muuten edessä on taas täysi leviäminen.

Hyvää vuoden loppua kaikille, pitäkää huoli itsestänne ja läheisistänne.

Päänsisäistä

 Onko kellään tietoa millä pääsee ulos omasta päästään? 

Mä tunnen olevani kokoajan jossain titaani kuoren sisässä.

Päästä tulvii ajatuksia, mutta en saa niitä millään tapetille, 

joka sana joka päästä tulvahtaa vääntyy suussa täydeksi hepreaksi.

Olen kuin maalaaja ilman pensseliä, näyttelijä ilman lavaa.

Ja mitä tämä ihminen tekee, kun maailma vyöryy kohti?

Hän hyppää sohvan taa ja odottaa että kaikki menee ohi?

Ei, hän miettii päänsä puhki ja purkautuu, mutta kun sanat eivät löydä tietään ulos hän alkaa purkamaan turhautumistaan lähempiinsä tietäen satuttavansa heitä. 

Tätä hän katuu, mutta nyt on jo liian myöhäistä katua tekojaan, joten hän hukuttaa itsensä ja tekonsa viinaan.

Ei, tämä tie ei ole väärä, vain harhainen. Ja tältä tieltä pääsee takaisin kunhan hän löytää sen oikean polun.

Monet ovat tälle tielle hukkuneet, mutta hän on kaivanut syvempiä ojia joten tämä on vain este.

Mutta emme ole edelleenkään päässeet siihen millä tämän solmun avaa. 

Onko vaihtoehto niin yksinkertainen että aukaistaan solmu saksilla tai puukolla, vai täytyykö esiin kaivaa isompia voimia?

Ja jos näin on, niin mitä nämä isommat voimat ovat? 

Ja löytyykö niitä vaikka Prismasta?

No ei varmaan löydy. 

Nämä suuremmat voimat löytyvät omista käsistä, taskuista, tai vaikka povarista, mutta ne ovat jo sinulla.

You need that backbone. 

Eli mikään mitä eteen tulee ei ole liian iso ylitettäväksi kunhan sinulta löytyy selkärankaa.

Kuullostaa vittuilulta, mutta itse monia kertoja tätä samaa miettineenä, asia on niin mustaharmaa.

Vaikka mielen syöverit olisivatkin nyt avoimina, olemmeko edelleenkään löytäneet vastausta kysymykseen?

Emme.

Pää tuottaa edelleen sanoja ihan solkenaan vaikka mitään tietoa ei ole siitä tuleeko tätä kukaan edes lukemaan!?

No mutta lukee tai ei, minä olen ääneni antanut ja hän siitä pitäköön ja seuratkoon kuka tätä jaksoi lukea.

Til next time.

Näkö takaisin vol.2

Ja näin se menee… Kun tarpeeksi monta kertaa iskee lapion paskaan, sieltä löytyy jotain hyvää.

Leikkauksen hylystä ei mennyt monta viikkoa kun olin saanut sen täysin oikeutetun leikkaus päätöksen ja odotin Laser-Tilkassa esitutkimusta.

Tutkimus tuotti sen tuloksen niinkuin olin jo kauan odottanut, vanha linssi hittoon ja uutta tilalle.

Ja tätä ei tarvinnut kauan odottaa… Leikkaus ajan sain maanantaina 21.11 ja hoitopöytä oli valmiina perjantaina 25.11

Ilman leikkausta olisi siis sokeus tullut vastaan jossain vaiheessa, mutta tätä näönkorjaus leikkausta en suosittele kenellekkään joka miettii onko jokin operaatio epämiellyttävä tai muuten kauhea! 

Puudutuksen takia toimenpide oli täysin kivuton, mutta se tunne kun silmään työnnetään putki jolla imetään vanha linssi pois oli jotain mitä en halua kokea enään koskaan! 🤮

Vaikka toinen silmä oli peitetty lakanalla en pystynyt pitämään sitä auki missään vaiheessa, vaan puristin sen kiinni niin että vesi valui pitkin poskea.

Toimenpidettä voi siis verrata siihen kun neuloja työnnetään kynsien alle, vaikka tätä en kyllä ole kokenut.

No leikkaus meni juuri niin kuin pitikin, eli hyvin ja jo noin puolen tunnin jälkeen näin jotain uudella mykiöllä. Mustuainen oli kuin kissalla noin päivän ajan, mutta sitten se pieneni yhtä suureksi kuin vasen.

Ja tälläistä ei ole ollut vuosiin!

Pari viikkoa sain sairauslomaa samalta istumalta ja viikon lisäajan hain työterveydestä. Tämän jälkeen tein vielä pari viikkoa hieman kevennettyä duunia, eli jätin ne yli 20kg painavat laatikot nostamatta.

Nyt silmä on saanut asettua uuteen ja ikävä kyllä erinäisiä vaivoja on ilmennyt. VIT…

Silmien puoliero tuli takaisin, eli oikean silmän mustuainen on suurempi kuin vasemman ja kirkkaat valot ovat alkaneet saada silmään aikaan sädekehä-ilmiön.

Tämä on silmien puoliero. Tässä kuvassa melko lievä..

Eli kun mustuainen laajenee keinomykiön reunojen yli, syntyy silmään valon aiheuttama häikäisy, joka on melko häiritsevä.

Ja tämä tila leikkauksen jälkeen on pysyvä, jota voi hoitaa aurinkolaseilla tai värillisellä piilolinssillä.

Eli oon lopun elämää silmävammainen! Kiitos tästä te itä-blokin herrasmiehet.

Eikun kolmatta hakemusta menemään valtionkonttoriin veronmaksajien varoista.

Vaikka tämä leikkaus oli ilmainen, niin poliklinikka maksuja meni 39€, leikkaus omavastuu oli 90€, tuleva silmälääkärin maksu on 80€ ja jotain siitä ylöspäin ja uudet silmälasit vähintään 300€.

Elämä on halpaa….