Powered By Blogger

1.1.2022

Vanhan koiran uudet kujeet

Elämä on siis tuonut eteen uutta ja vanhakin koira taitaa jotain uutta kun ottaa vain sen talutushihnan omaan käteensä ja päättää tehdä, eikä vain unelmoida.

Tähän sopii kuin nyrkki silmään, tämä...



Moni ei nykypäivänä irtisanoisi itseään varmasta työpaikasta ja lähtisi kohden uutta, etenkään kun ikä on yli 45.

Mutta en ole katunut sitä päätöstä hetkeäkään.

Työ on säännöllistä ja viikonloput ovat vapaat, joten voi miettiä elämää hieman pidemmälle kuin 2-3 viikon päähän. Ja tietysti työstä saatava korvaus on parempi kuin vanhassa. 😜

Mutta tärkeää on että työtä saa tehdä ilman hirveää kiirettä ja yhteen hommaan kerrallaan keskittyen.

Tässä samalla olo on parantunut ja jaksaa muutakin kuin vain työn tekemistä, sitähän tässä on kyllä ollutkin ihan riittämiin kun uuden kämpän on saanut rempata lattiasta kattoon. 😱


Hiusraja karkaa, mutta elämä näyttää valoisalta


Onneksi vasara pysyy käsissä sen verran hyvin, että nämäkin hommat on pystynyt hoitamaan itse, tietysti todella iso kiitos kuuluu kaikille auttaville käsille, joita on onneksi ollut monia ja asianomaiset kyllä itsensä tunnistavat.💕

Nyt siis elämä on vihdoin löytänyt oikean suunnan ja saamme toivottavasti nauttia tästä pidempää kuin loppu vuoden.

Ja saimme myös pankin kanssa sovittua lopullisen lainan, eli tulemme olemaan yhtä seuraavat 30 vuotta....

"Nalle" voi hieroa käsiään! Lisää fyrkkaa taskuun...👋🏦💰

No tarkoitus on vaihtaa tämä jossain vaihteessa sitten pienempään "eläkepäivä koppiin", mutta sitä katsotaan sitten ja jos sinne saakka päästään.

Nyt on siis musteet isketty paperiin ja tästä edespäin joka euro joka maksetaan on lopulta omaan hyvään. Ai helvetti että tuntuu hyvältä! 💪🏻

Suuri huoli oli Helmin koulun aloituksessa ja siinä että kaikki hyvät ystävät jäi vähän ”unholaan”

Koulutien alku on pienelle kulkijalle ollut aika-ajoin hieman tuskaa tuottava, kun into on ollut kova mutta voimat eivät riittävät. 

Alkuun näytti hieman siltä että tyttö jää kaiken ulkopuolelle koska ei pysy muiden tahdissa, kun puhti loppuu kesken eikä kehtaa sitä sanoa. Sitä monesti itku kurkussa selitti 😞

Viesti opettajalle auttoi onneksi tähän tilanteeseen ja asia käytiin luokan kesken läpi, joten homma korjaantui..

Pieni kulkija, iso lasti koulumatkalla


Kaveri puolella huoli oli onneksi turhaa, kun sosiaalinen typy löysi niitä tusinan ja viime aikoina yhdestä on tullut jo meille kuin uusi perheenjäsen ❤️

On ollut hieno katsoa kahden pienen koululaisen menoa ja kuinka hyvin he tulevat toimeen, vaikka saavatkin välillä vanhan ukon hermon kireälle 😶, nimittäin ääntä lähtee kummasti kahdesta menevästä tytöstä. 😬

Mutta tytöt ovat tyttöjä ja saavat ollakin, kunhan järki pysyy päässä.... Tai siis ainakin homma jollain tapaa hanskassa 😒🙏😂






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uutta vuotta vaan perkele!

 Heipä hei vaan. Tämä vuosi piti alkaa kertomuksella kuinka sydänsairas tyttö murtaa rajoja mannerten välisellä lennolla ja pitkällä ulkomaa...