Kun on viimein saanut ruhonsa kammettua ylös sängystä, niin tunnin parin päästä on jo valmis päiväunille. Ja ne eivät ole sitten mikään pieni torkku, vaan nukkua voisi helposti 2-3 tuntia ja sen jälkeen taas samainen taistelu edessä.
Eli väsymys ei ole kaikonnut minnekkään.
 |
| Kuolema kuittaa univelat? |
Tietysti myös se lisää taakkaa niskassa, kun on viettänyt pitkän pätkän samojen seinien sisällä, on pakko päästä jonnekin muualle ja tänäkin vuonna se on tarkoittanut monia kasseja, sekä täyttä autoa ja kauheaa pähkäämistä mitä tehdä kun sää on kuin syksyllä.
Eikä reissaaminen 4-vuotiaan ikiliikkujan kanssa joka tuntuu olevan jatkuvasti sokeri övereissä, ole yhtään hermoja rauhoittavaa..
Vaan se kaikki meno ja meteli saa vanhan ukon pään sulamaan ja miettimään olisiko niin paha jos puhkoisi omat korvansa sukkapuikoilla?
En siis vaihtaisi päivääkään pois tuon duracel pupun kanssa, mutta täytyy myöntää että pelkkä menon katselu saa jo itseni voimaan pahoin, kun se kaikki oma voima on kadonnut.
Ei jaksa iloita asioista tytön kanssa niinkuin pitäisi ja se saa mielen syömään itseään sisältäpäin.
Ja tämä yli puoli vuotta jatkunut tinnitus ei ole edelleenkään helpottanut vaan pahentunut.
Se saa kohta pään räjähtämään.
Vaikka siis olemme koittaneet tehdä loman aikana asioita joista tyttö tykkää ja jonka ilon kautta luulisi saavan voimavaroja, en ole tätä tilaa ainakaan itse saavuttanut, vaan pikemmin uupunut vaan lisää.
Ensi viikolla pitäisi siis palata takaisin sorvin ääreen ja jo pelkkä ajatus saa yrjön suuhun ja tekisi mieli oksentaa vatsa ulos.
Jotenkin on vaan saatava raahattua itsensä suht järjissä syyskuuhun, että pääsee ehkä rentoutumaan viikoksi Turkkiin?!
Tuntuu vaan että tekisi mieli työntää pää jonkun kiven alle ja huutaa niin kauan että suusta ei tule ulos enää pihaustakaan..
Siihen saakka pitää yrittää kerätä voimaa jostain, niin kuin esim. tästä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti