Voiko sydänsairaan lapsen kanssa matkustaa ikinä? Ja voimmeko mennä Tukholmaa pidemmälle?
Näitä asioita mietimme joskus silloin kun olimme pienen vastasyntyneen kanssa Lastenklinikalla.
No siis ensimmäiset mietteet oli kyllä, voimmeko koskaan elää normaalia lapsiperhe-elämää?
Mutta vuosien jälkeen olemme ensin käyneet parin tunnin lennolla Tsekeissä ja tämän onistuneen matkan jälkeen olimme valmiita kokeilemaan jo lentoa välimeren rannalle.
Tämä matka osoitti että kaikki pystyvät tekemään unelmien loman Euroopan mahtaville rannoille, joten tämän reissun jälkeen tyttö on käynyt 2 kertaa Kreikassa ilman ongelmia.
Itseasiassa nämä reissut ovat antaneet ymmärtää, että vaiva kuin vaiva ei ole este, vaan hidaste kaikkine toimenpiteineen.
Olemme jo vuosia unelmoineet matkasta maailman toiselle puolelle Australiaan, jossa olen itse käynyt noin 30 vuotta sitten ja ihastuin jo silloin tähän ihmeelliseen maahan niin paljon, että nyt kun se oli mahdollista kun kummi-setäkin on siellä asunut yli 50 vuotta, halusin tämän ihmeen näyttää myös perheelle.
Tässä pääsemme siis siihen tilanteeseen kun rupeamme miettimään, voiko meidän pieni sydänpotilas matkustaa moisen matkan maailman ääriin?
Tätä asiaa tiedustelimme Kardiologin käynnin yhteydessä ja koska sydän tilanne oli "normaali" saimme luvan lähteä tavoittelemaan tätä unelmaa.
Liput lennoille ostimme jo heti 2023 tammikuussa, kun matkan oli tarkoitus alkaa saman vuoden joulukuussa.
Tyttö oli jo ennen lähtöä miettinyt tarkkaan mitä eläimiä haluaa nähdä reissulla ja nämä olivat tietysti Koala sekä Kenguru.
Lähdön aika koitti vihdoin joulukuun puolessa välissä monien vastoinkäymisten jälkeen, mutta pääsimme matkaan kohden ensimmäistä etappia, joka oli Amsterdam.
Tämä välilento meni hieman kuin muisteluna muista lennoista ja oli ohi jo ennenkuin ehti oikein alkaa.
Ensimmäinen välilasku Amsterdamiin oli noi 3 tuntia, joten pidimme vain vauhtia yllä että ehdimme ajoissa seuraavaan koneeseen kun virtaa vielä kaikilla riitti.
Olimme siis tulleet pienellä KLM yhtiön koneella Hollantiin, joten voitte miettiä tytön ilmeen kun pääsimme mannertenvälisen koneen kyytiin.
Siis täällä on telkkari jokaisella josta voi katsoa ohjelmia tai pelata pelejä.
Olimme jo ennen matkaa sopineet sairaalassa, että tyttö saisi pitkille lennoille AD/HD lääkettä joka oli ruokahaluttomuuden takia lopetettu, sekä melatoniinia koska ensimmäinen pitkä lento oli yötä vasten.
Noin 12 tunnin matka Amsterdamista Singaporeen meni nopeasti jopa itsestä vaikka en itse nukkunut kun noin 2 tuntia. Typy sentään veteli kunnon yöunet matkan varrella.
Olimme perillä iltapäivästä paikallista aikaa noin 30 asteen lämmössä, eli lämpöä oli nyt noin 40 astetta enemmän kuin suomessa.
Sydän ei oireillut millään tavalla pitkästä lennosta tai siitä että lensimme pitkän matkan noin 10km korkeudessa.
Itseasiassa koneesta noustessa tyttö oli suht pirteä, mutta vanhemmat eivät niinkään.
Tällä välilaskulla kerkesimme hieman tutkia lentokenttä elämää Aasiassa ja syödä aitoa aasia ruokaa suoraan McDonalds tyylisestä kanaravintolasta 😅
Vatsat täynnä lähdimme etsimään viimeisen etapin terminaalia, jota ennen tyttö sanoi että haluaisi joskus matkustaa kaksikerroksisella lentokoneella..
Ja mikäs kumma meitä oli odottamassa? Iso Qantasin jumbojet, eli siis juuri se 2-kerroskone!!
Ei ollut tytön ilolla rajaa ja ehkä jo pieni matkaväsymys katosi kuin seinään.
Tämä etappi mentäisiin siis yhtä isolla koneella kuin euroopan ja aasian väli, sillä poikkeuksella että tämä kone omaa 2-kerrosta!
Matka Singaporesta Sydneyhin kesti vain 9 tuntia, mutta siitä ajasta lensimme Australian yllä yli puolet matkasta! Aivan valtava maa..
Tämäkin pitkä lento oli tytölle kuin automatka mökille ja perille päästyä piti heti saada kuvia että olemme oikeasti täällä.
Nyt ei siis kuin pientä purtavaa ja kohden ensimmäistä yö paikkaa joka oli pienen juna/kävelymatkan päässä. Tämä oli valittu seuraavana aamuna lähtevää junaa ajatellen.
Aamulla olisi vastassa siis pieni 8 tunnin junamatka lopulliseen kohteeseen, joka oli Albury n. 550km päässä sydneystä. (tätä ennen kävimme hieman katselemassa Sydneytä, Operahouse, Harbourbridge ja Sydney Tower, sekä tietysti Martin Placen joulukuusi tuli nähtyä jetlagissä ja syötyä Darling Harbourissa, missä Typy nukahti seisaltaan pöytään) ensimmäinen merkki jonka sydän antoi tällä matkalla, no perillä oli noin 25 ja pilvistä, kunnes parin tunnin päästä taivas oli täysin sininen.
Olimme valmiita pistämään kaikki kellot soimaan aamulla, että varmaan keretään junaan, mutta mitä turhaa kun kaikki oli hereillä klo 4 paikallista aikaa, typy ensimmäisenä!😆
Siis kerkesimme hyvin junaan vaikka jo aikaa sitten ostetut liput piti vaihtaa paperisiin asemalla.
Junamatka oli jotain muuta kuin mihin suomessa oli totuttu. Puolet matkasta oli mutkaa mutkan perään, mutta maisemat olivat jokseenkin mahtavat ja tällä matkalla nähtiin ensimmäiset kengurut.
Perille määränpäähän päästiin noin puoli tuntia myöhässä ja siellä meitä odotti lempeä 34 asteen lämpö.
Tyttö oli tehnyt koulusta saamiaan monisteita hieman matkan varrella, koska matka alkoi ennen lukuvuoden loppua.
Muutama ensimmäistä päivää vietettiin kummi-sedän ja serkun kanssa katsastaen paikallisia nähtävyyksiä ja uiden Lake Humella. (tämä oli parasta mitä tyttö toivoi, koira kaverin jälkeen)
Kävimme myös katsastamassa paikan jonne kummi-setä ja nyt jo edesmennyt kummi-täti olivat tulleet 1960-luvun lopulla. Mykistävän kokoinen paikka.
Joulu rupesi lähestymään ja oli aika siirtyä viettämään Real Aussie Christmas Sydneyhin, jonka järjestivät toinen serkku ja hänen täysi aussi puoliso vanhempineen.
Aussi joulu alkoi aaton aaton hamppari grillailuilla ja jatkui aaton sushibuffetin kautta joulupäivän (sikäläinen oikea joulu) grilliherkkuihin. Ja taisi olla ensimmäinen jouluaatto kun tyttö on bikineissä uima-altaassa?
Joulun jälkeen oli aika vuokrata auto ja siirtyä takaisin rannikolta sisämaahan, ensin rannikkoa pitkin kohden pääkaupunki Canberraa ja sieltä vuorien läpi pujotellen Alburyyn takaisin.
Canberran pyörähdyksen jälkeen matkan arvionti meni hieman pieleen, vuoristo osuuksien takia joten pimeä kerkesi laskea ennekuin päästiin edes vuoriston huipulle.
No matkalla tuoksui todella tuore eukalyptuspuu ja näkyi monta kengurua, joista 2 meinasi jäädä alle. Yksi hyppäsi konepellin yli ja toinen seisoi keskellä tiedä kuin patsas.
Tämäkin etappi oli aikuisille monien nähtävyyksien reissu, mutta typy keskittyi koko matkan selaamaan tablettia.
Auto meillä oli 5 päivää ja ilman sitä olisi monta nähtävyyttä tuhansista jäänyt näkemättä ja nytkin näimme vain muutamia kymmeniä..
Ja tähän mennessä tyttö oli jaksanut matkata edestakas ilman suurempaa ääntä, joten voi vetää johtopäätöksen kesken reissun että matka on onnistunut.
Edessä oli vielä paluu Sydneyhin, siis pienen kiertotien kanssa noin 650km johon aikaa meni vajaa 12 tuntia, mutta tulipa sitten lopuksi ajeltua keskellä Sydney Cityä.
Hotelli meillä oli uudeksi vuodeksi Hyde Parkin alapuolella Thai Townissa, jossa maksoi 3 yötä saman kuin Stadissa uutena vuonna 1 yö!
Kannattaa ehkä ottaa suomen oppia ni saadaan kaikkien hotellien täyttöaste kuntoon.
Vuorossa oli matkan kohokohta ja kaikkien paikallisten varoittelema uudenvuoden ilotulitus. Raketteja ammuttiin klo 21.00 6min ja klo 00.00 12min joka oli maailman suurin ilotulitus!
Olimme kuulleet että paikalle saapuu yli 1000000 ihmistä ja paikat varataan jo ennen puoltapäivää, joten koitimme lähteä hotellilta ajoissa ja olimme Circular Quaylla noin 13.30 jolloin tällä paikalla oli ehkä 5000-7000 ihmistä.
Iltapäivän aikana tyttö löysi vierestä myös kavereita, vaikka yhteistä kieltä ei ollut. Pari päivää kävimme tällä Afkaani perheellä syömässä.
Iltaa kohden ihmismäärä vain kasvoi ja kaikki pienetkin kolot oli ammuttu täyteen, eli porukkaa oli varmaan sen pääkaupunkiseudun määrän verran?!
Ja kaikesta tästä huolimatta tyttö jaksoi olla samalla paikalla pieniä kävelyitä pois lukien 10 tuntia!
Tämän jälkeen vielä kävelimme noin 1,5 tuntia hotlalle sen 2,5km koska porukkaa oli koko city täynnä!
Eli noin me ja noin 100000 muuta!?
Onneksi seuraavana päivänä ei ollut kiire minnekkään, mutta ennen takaisin Alburyyn paluuta oli tehtävä vielä käynnit Bondi Beachilla, Manly Beachilla ja Luna Parkissa. Nänähän onnistuivat ja niissä vietettiin mukavat päivä. En tiedä oliko Luna Park vai pieni Manly Beach tytön lemppari, mutta kummassakin hän oli elementissään.
Ja tähän väliin sanotaan että rannikon kostea noin 24-28 ja sisämaan kuiva 29-35 asteen lämmöt eivät saaneet tyttöön kuin pieniä uupumisen merkkejä.
Ja taas oli edessä pieni 8 tunnin junamatka takaisin Alburyyn.
Perillä odottaisi vielä viikko pelkkää auringon ja lämmön tankkausta ilman kiirettä minnekkään. Ja lämpöähän riitti kun pääsimme perille,
Mittari näytti n. 34 astetta, eli lämpöä riitti mutta tytön kunto ei tästä mitää tuumannut. Eli tytön sairauteen huonompi asia on kylmyys kuin lämpö.
Tyttö siis eli viimeisen viikon kylpien auringon ja veden lämmössä.
Ja tähän viimeiseen viikkoon sisältyi myös vierailu mun serkun luona Melbournessa.
Kyseinen kaupunki oli kuin pieni pala omaa maailmaa, niin erillinen se oli verrattuna Sydneyhin.
En nyt rupea näitä erottelemaan, koska sen voi tuntea periltä käsin.
Siis matkan lopputulema on, että pääsimme raapaisemaan maailman syrjäisimmän mantereen pintaa, eli nähtävää jäi vielä monille sukupolville.
Siis myös sydänsairas voi matkata maailman ääriin!
