Helmin leikkaus vol.2

Olimme saaneet viettää suht rauhaisaa perhe-elämää vajaan puoli vuotta, kun se päivä taas koitti.
Se jota yhdenkään vanhemman ei pitäisi nähdä.
Jouduimme taas viemään tytön sairaalaan ja antamaan hänet lääkäreiden käsiin, jotka repivät rintakehän auki ja pysäyttävät sydämmen. Vaikka he osaavat tehdä sen mitä tekevät ja tekevät sen vain auttaakseen pientä ihmistä, se ei vie pois sitä tuskaa joka puristaa rintaa kuin rinnan päälle parkkeerattu panssarivaunu!

7.4.2015 oli esivalmistelupäivä, joka sisälsi saturaation ja verenpaineiden mittaukset, sydänkäyrän, röntgenin, ultran, labrat(4 reikää pienessä ihmisessä), osasto- ja anestesialääkärin sekä kirurgin tapaamiset...
Seuraavaksi yöksi pääsimme vielä kotiin nukkumaan, missä ei kyllä nukkunut muut kuin Helmi!!

Huonosti "nukutun" yön jälkeen palasimme lastenklinikalle klo 6.45 valmisteluihin, jotta tyttö saatiin siirrettyä saliin klo 8.00.
Siitä alkoi taas ne pitkät tunnit, jotka olivat kuin kävelyä tulisilla hiilillä, toivoen parasta ja peläten pahinta.
Puolen päivän jälkeen tuli puhelu tuntemattomasta numerosta, hetki piti kerätä rohkeutta ja nieleskellä ennekuin uskalsi vastata.
Kirurgilla oli onneksi hyviä uutisia, hän oli saanut korjailtua pienen prinsessamme rikkinäistä sydäntä taas kerran ja oli aika aloittaa toipuminen sen päivän koittelemuksista.
Helpottuneena hyvin menneestä leikkauksesta joutuimme kuitenkin odottelemaan pari tuntia, että tehon vierailuaika alkaisi ja pääsisimme katsomaan sankariamme.

Tällä kertaa ensinäkeminen oli hieman helpompi kun siihen osasi varautua, mutta edelleen se sai ison miehen kyyneliin. Sitä tuntee itsensä niin voimattomaksi kun näkee pienen ihmisen piuhojen ja letkujen keskellä valtavan lääketornin juuressa!!!

Hengityskoneesta luovuttiin jo leikkausta seuraavana päivänä ja siirrettiin c-papiin. Jolloin tytsy alkoi taas antaa muistuksia kuka hän on, yrittäessään vähillä voimilla riuhtoa itsensä irti piuhoista huutaen vaikka ääntäkään ei meinannut saada aikaan.
Seuraavana päivänä kroppa oli ruvennut keräämään niin paljon nesteitä että pääkin oli turvonnut niin paljon ettei Helmi meinannut saada silmiä auki.
Saman päivänä röntgenissä huomattiin että edellisen leikkauksen yhdeydessä ilmennyt keuhkon atelektaasi oli tullut takaisin.

Hengityskoneesta c-papiin

4 päivää leikkauksesta tyttö sai jo siirron teholta sydänosastolle ja seuraavana päivänä saatiin hengitystueksi pelkät viikset, jolloin elämä rupesi helpottamaan ja jopa hymyilyttämään!
Viikon päästä leikkauksesta tyttö olisi ainakin omasta mielestä ollut valmis jo lähtemään kotiin, mutta hieman kohonnut crp ja keuhkojen lima piti meidät sairaalassa.

Ensimmäinen ulkoilu päivänä nro 10

Enää tytön sairaalassa piti siis crp joka mystisesti nousi niinkuin edellisellä kerralla. Sitä hoidettiin iv-antibiootilla mutta lasku oli hidasta, mutta sitten vihdoin 27.4 koitti se päivä jota me kaikki olimme odottaneet. Tyttö sai luvan lähteä kanssamme kotiin!!!

Tämän sairaala rumban aikaan mulla oli vielä harjoituskausi menossa, koska kesäkuussa piti juosta ensimmäinen puolimaraton! Mutta kaiken stressin ja huolen keskellä tuli juostua liian paljon, että sain jalan eräällä lenkillä kipeytymään siinä määrin että sai loppu matkan kotiin hyppyä melkein yhdellä jalalla!
Melkein 2 viikkoa jatkuneiden tutkimusten tulos oli lopulta rasitusmurtuma joka siirsi puolikasta vuodella eteenpäin...

Mutta mitäpä yhdestä jalasta ja juoksusta, kun pääasia tuona ajankohtana oli tytön terveys ja selviäminen. 
Josta me selvittiin taas voittajana!!

Kotona vihdoin 20:n sairaala päivän jälkeen.