Ajatuksia on monia, mutta niiden esillesaanti on sitten
eri juttu.
Monesti ajatellaan ja mielessä sanotaan, sekä uhotaan
monia asioita, mutta kun sen ilmituonti koittaa olemme täysin
lukossa!!
Emme osaa edes täydellisesti selittää missä olemme,
saati sitten miksi siellä satumme olemaan! Ja se ettei pysty
ilmaisemaan edes sitä missä on, tai haluaa tuottaa läheisille sellaisia
mieltä järkyttäviä tuskia, että helpompi keino kuin vastata
helppoon kysymykseen on syöstä itsensä junan alle! Onko siinä järkeä?
Oma mieli on
ollut monesti samassa tilanteessa ja se ei ole mitenkään miellyttävä olotila! Viimeeksi esim. itse miettinyt ja epäillyt onko oma elämä
ansaittua, on sen jälkeen kun oma vakavasti sairas tytär syntyi ja
selvisi kuoleman porteilta!! Ja tässä tilanteessa huomasin että
lupaukset ovat pelkkää sana helinää!! Itse lupasin, että olen
vahva joka tilanteessa.
Mutta olen vain saanut huomata että olen
pieni, heikko haavoittuvainen ihminen jonka sanat eivät merkitse
mitään!! Vain teot ovat tuoneet sen mitä sanat eivät ole
löytäneet!
Muutaman kerran olen saanut reunalla ollessani huomata, että vaikka kuinka olen vannonut olevani vahva ja enkä tule ottamaan sitä viimeistä askelta, niin paskat!!
Oma niin olevinaan vahva minä on nähnyt paremmaksi antaa kaiken olla. Mun ja perheen onneksi en ole uskaltanut ottaa kunnolla sitä viimeistä loikkaa, vaikka kerran se on ollut enemmän kuin lähellä!!
Jos en olisi Helmin vastoinkäymistä viimeiset vuodet katsoen kasvanut, en ehkä olisi tässä!?
Kiitos Helmi kun teit musta isän taas!! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti